Saksa eteni naisten MM-jalkapallon loppuotteluun yllättämällä välierissä puolustavan mestarin Yhdysvallat 3-0. Saksa saa viikon kuluttua Kalifornian Carsonissa pelattavassa loppuottelussa vastaansa Ruotsin, joka selvisi 2-1-voittajana välierästään turnauksen yllättäjää Kanadaa vastaan.
Saksan Kerstin Garefrekes teki voitto-osuman jo 15. minuutilla, eikä Yhdysvallat kyennyt tasoitukseen, vaikka hallitsi suurinta osaa ottelusta. Lisäajalla Saksa sinetöi tuloksen Maren Meinertin ja Birgit Prinzin maaleilla.
Kanada oli Kara Langin osumalla kiinni loppuottelussa vielä runsaat kymmenen minuuttia ennen täyttä aikaa, mutta Ruotsi tuli rinnalle ja ohi Malin Moströmin ja Josefine Öqvistin maaleilla. Ottelun tuomitsi suomalainen Katriina Elovirta.
Euroopan mestarijoukkueen Saksan loppuottelupaikan takasi loisto-ottelun pelannut maalivahti Silke Rottenberg. Hän venyi useaan hienoon torjuntaan ja ehkäisi yhdysvaltalaisten yritykset tehokkaasti myös kulmapotkuista. Etenkin Kristine Lillyn ja Mia Hammin yritysten torjuminen teki Rottebergista ottelun hahmon. Saksalaisvalmentaja Tina Theune-Meyer huomasi, ettei hänen joukkueensa ollut ottelun hallitseva osapuoli. -Silke Rottenbergilla oli mahtava päivä, Theune-Meyer totesi.
Prinzillä kasassa jo seitsemän maalia
Avausmaalissa Garefrekes jatkoi Renate Lingorin kulmapotkun ensin ylärimaan ja paluupallosta maaliin. Juuri ennen osumaa Garefrekes tarjoili Prinzille kaksi avopaikkaa, mutta maalivahti Briana Scurry torjui ja yhdysvaltalaispuolustus putsasi pallon pois. Lisäajalla Meinert osui Prinzin avauksesta. Kun Prinz vielä teki seitsemännen osumansa turnauksessa, oli mestarijoukkue lyöty.
-Olipa mahtava joukkue vastassa. Minun on pakko ajatella, että tämä taisi olla naisten jalkapallohistorian hienoin ottelu, Yhdysvaltain valmentaja April Heinrichs sanoi.
Yhdysvallat on voittanut naisten maailmanmestaruudet 1991 ja 1999. Kotikisoissaan joukkue oli ylivoimainen ennakkosuosikki, ja etenikin neljän parhaan joukkoon mättämällä 12 maalia. Ensimmäistä mestaruuttaan hakeva Saksa päätti yhdysvaltalaisten tittelihaaveet kyyneliin. Pettymys oli erityisen katkera tähtipelaaja Hammille, joka tuskin enää pelaa seuraavassa MM-turnauksessa. Neljä vuotta sitten Yhdysvallat pudotti Saksan MM-puolivälierissä.
-Ehkäpä rento asenteemme oli tällä kertaa erona vuoteen 1999, Theune-Meyer tuumi.
Ljungberg hutaisi ohi
Jo neljän parhaan joukkoon mahtuminen oli Kanadalle iloinen yllätys. Välierä Ruotsia vastaan näytti ratkeavan Kanadan eduksi 64. minuutilla, kun Lang kiepautti vapaapotkusta maalin 30 metristä. Ruotsin pelasti Victoria Svenssonin ja Moströmin hieno yhteispeli. Svensson valittiin ottelun parhaaksi. Kaksikon juonima nopea vapaapotku päästi Moströmin tasoittamaan 79. minuutilla. Neljä minuuttia ennen täyttä aikaa Svensson syötti vaihtopelaaja Öqvistin maalintekoon. Myös Hanna Ljungberg syöksyi Svenssonin keskitykseen, mutta ajoitti tilanteen väärin. Öqvist sen sijaan osui palloon, pisti sen tolpan kautta verkkoon ja puhkesi ilon kyyneliin.
-Puskimme ja puskimme maalin eteen. Vaihdoimme kenttäryhmitystämme takalinjoilla, ja teimme kaksi maalia. Sitten pitikin rauhoittua ja keskittyä heidän estelemiseensä, Ruotsin maajoukkuevalmentaja Marika Domanski-Lyfors kertasi.
Kanadan valmentaja Even Pellerud harmitteli pelaajiensa verkkaisuutta pelitilanteissa.
-Pelaajat ajattelivat ja toimivat hitaammin kuin Kiinaa vastaan (puolivälierissä). En tiedä miksi näin kävi. Eikä Ruotsikaan mielestäni pelannut kovin terävästi, Pellerud latisti.
Saksa päihitti Ruotsin vuoden 2001 EM-loppuottelussa. MM-kisoissa Saksa ei ole vielä hävinnyt, Ruotsi kärsi avausottelussaan tappion Yhdysvalloille.
Portland, USA:
Naisten MM-kilpailut, välierät:
USA-Saksa 0-3 (0-1)
15. Kerstin Garefrekes 0-1, 90. Maren Meinert 0-2, 90. Birgit Prinz 0-3.
USA: Briana Scurry; Kylie Bivens (70. Tiffeny Milbrett), Joy Fawcett, Cat Reddick, Kate Sobrero; Julie Foudy, Shannon Boxx, Kristine Lilly; Cindy Parlow (51. Aly Wagner 51), Abby Wambach, Mia Hamm.
Saksa: Silke Rottenberg; Kerstin Stegemann, Ariane Hingst, Sandra Minnert, Stefanie Göttschlich; Kerstin Garefrekes, Bettina Wiegmann, Renate Lingor, Pia Wunderlich; Maren Meinert, Birgit Prinz.
Erotuomari: Sonia Denoncourt, Kanada.
Ruotsi-Kanada 2-1 (0-0)
64. Kara Lang 0-1, 79. Malin Moström 1-1, 86. Josefine Öqvist 2-1.
Ruotsi: Caroline Jönsson; Hanna Marklund, Karolina Westberg, Jane Törnqvist, Kristin Bengtsson (75. Sara
Johansson); Malin Andersson (70. Therese Sjögran), Frida Östberg, Malin Moström, Anna Sjöström (70. Josefine Öqvist); Victoria Svensson, Hanna Ljungberg.
Kanada: Taryn Swiatek; Tanya Dennis, Sharolta Nonen, Charmaine Hooper, Silvana Burtini (55. Kristina Kiss); Brittany Timko, Diana Matheson, Andrea Neil; Kara Lang, Christine Latham (74. Rhian Wilkinson), Christine Sinclair.
Erotuomari:Katriina Elovirta, Suomi.
Yleisöä: 28259.
Loppuottelu pelataan 12. ja pronssiottelu 11.10.
(MTV3-STT)