Saksa ja Itävalta boikotoivat edelleen Suomen EU-kokouksia

Saksa ja Itävalta eivät osallistu EU:n kulttuuriministerien kokoukseen, koska saksaa ei käytetä virallisena työkielenä. Kyseessä on jo toinen kokous, jota maat boikotoivat heinäkuussa alkaneella Suomen EU-puheenjohtajakaudella. EU:n kulttuuriministereiden kolmipäiväinen kokous alkoi tänään Savonlinnassa vapaamuotoisella ohjelmalla.

Huomenna ministerit keskustelevat kulttuuriministeri Suvi Lindénin johdolla mm. kulttuuriteollisuudesta ja työllisyydestä, musiikkialan yhteistyön lisäämisestä ja täydennyskoulutuksesta. Tiistaina on vuorossa mm. eurooppalaisen sisältöteollisuuden tulevaisuus.

Kokoukseen osallistuu kymmenkunta kulttuurista ja audiovisuaalisesta alasta vastaavaa ministeriä tai ministerin tasoista virkamiestä. Määrä on poikkeuksellisen suuri, sillä edellisessä epävirallisessa kulttuuriministereiden kokouksessa Weimarissa Saksassa heitä oli alle puolet tästä.

Koska kyseessä on epävirallinen kokous, ministerit eivät tee päätöksiä, vaan linjaavat näkemyksiä tulevia ratkaisuja varten. Kokousannin lisäksi ministereille tarjotaan mahdollisuus käydä Savonlinnan oopperajuhlilla.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat