Saksa boikotoi Suomen EU-kokousta

Suomen EU-puheenjohtajuuskauden ensimmäinen kiista on jo syntynyt, sillä Saksa boikotoi Suomen puheenjohtajuuskauden tänään Oulussa alkavaa ensimmäistä kokousta kieliriidan takia.

Eilen Saksan liittokansleri Gerhard Schröder hämmästeli Suomen päätöstä olla ottamatta saksaa epävirallisten kokousten työkieleksi. Schröder sanoi Saksan harkitsevan kielijärjestelyjen takia osallistumistaan Oulun teollisuusministerikokoukseen. Myöhemmin illalla teollisuusministeriön tiedottaja ilmoitti, että Saksa ei lähetä edustusta Oulun kokoukseen.

Pääministeri Paavo Lipposen mukaan Suomi järkeistää kielivalintoja ja noudattaa aiempaa käytäntöä. Saksa on ollut työkielten joukossa, koska kaksi edellistä puheenjohtajamaata, Saksa ja Itävalta ovat saksankielisiä. Suomessa työkielinä ovat englanti, ranska ja suomi.

Oulun tapaaminen uhkaa muutoinkin vesittyä, sillä vain seitsemän EU-maan ministerit ovat vahvistaneet tulonsa. Paikalla ei myöskään nähdä teollisuuskomissaari Martin Bangemannia. Hän ilmoitti tänään jättävänsä komissaarin tehtävät ja siirtyvänsä Espanjaan puhelinyhtiön johtajaksi.

Suomessa järjestetään 14 epävirallista ministerikokouksta. Saksan boikotti uhkaa kuutta niistä.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat