Sakeita lumikuuroja tiistaina – loppuviikolla taas jopa +10 astetta

Tämän viikon alku on selvästi viime viikkoa koleampi ja pilvisempi, mutta loppuviikolla sää lämpenee vähitellen. Tiistaina etelässä ja lännessä voi tulla paikoin sakeitakin lumikuuroja.

Tänään maanantaina lumikuuroja on tullut aamupäivällä Varsinais-Suomessa, iltapäivällä lunta voi sataa vielä paikoin Pohjanmaalla. Päivä on viitisen astetta viikonloppua kylmempi. Etelässä lämpötilat ovat ylimmillään +5 asteessa, Lapissa ollaan päivälläkin pakkasella. Ensi yönä koko maassa on pakkasta, Lapissa jopa 10-15 astetta.

Jo tiistaina aamulla etelässä ja lännessä voi tulla sakeita lumikuuroja, päivällä myös kaakossa.

– Ajokeli voi muuttua tilapäisesti huonoksi lumikuurojen takia, mutta päivällä aurinko lämmittää ja sulattaa tiet nopeasti. Pilvisyys lisääntyy koko maassa päivän mittaan, illaksi taas selkenee. Tiistain lämpötilat ovat maanantain lukemissa, ennustaa MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannas.

Keskiviikkona Suomen pohjoispuolitse itään liikkuu matalapaine, joka tuo Lappiin lumikuuroja. Etelämpänä sää poutaantuu, mutta päivä on pääosin pilvinen. Lämpötilat kohoavat muutamalla asteella alkuviikon lukemista.

Loppuviikolla pilvisyys vaihtelee koko maassa, mutta aurinkoa nähdään useana päivänä. Tämän hetken ennusteen mukaan runsaita sateita ei ole näköpiirissä ainakaan ennen sunnuntaita.

– Lämpötilat pysyvät vielä torstaina ja perjantaina alkuviikon lukemissa, mutta lauantaina näyttäisi lämpenevän selvemmin. Silloin Lapissakin lämpötilat ovat nollan yläpuolella, etelässä voidaan jälleen päästä +10 asteen vaiheille. Sunnuntain tienoilla maan etelä- ja keskiosaan saattaa levitä lännestä runsaampiakin sateita, mutta sadealueen reitti ja ajoitus ovat vielä epävarmoja, sanoo Markus Mäntykannas.

Vaikka päivät lämpenevätkin loppuviikolla, öisin on yhä pakkasta koko maassa, pohjoisessa ajoittain yli 10 astetta.

– Tälläkään viikolla talvirenkaita ei siis kannata vielä vaihtaa pois, toteaa Markus Mäntykannas.

Paikkakuntakohtakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.

Katso ylhäältä viikon ennuste ja alta lähipäivien alueelliset ennusteet.






Lue myös:

    Uusimmat