SAK valmis tupopöytään

Palkansaajakeskusjärjestö SAK on on valmis aloittamaan neuvottelut laajan keskitetyn tulosopimuksen saamiseksi. SAK:n hallitus päätti tavoitteestaan tämänpäiväisessä kokouksessaan yksimielisesti.

Työsopimuslaki

SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalaisen mukaan kokonaisratkaisuun tähtäävien neuvottelujen aloittaminen on nyt mahdollista, kun esteenä olleet kolme kiistakysymystä saatiin viime viikolla ratkaistua.

SAK:n hallitus teki päätöksensä saatuaan selvityksen työsopimuslain uudistamisen etenemisestä sekä perjantaina työnsä päättäneiden osa-aikaeläkejärjestelmää sekä työttömyysturvaa ja työvoimapolitiikkaa selvittäneiden työryhmien työskentelystä. Ihalaisen mukaan ratkaisut tyydyttävät, koska mm. työsopimuslain muotoilu yleissitovuudesta vahvistaa työntekijöiden sopimusturvaa ja tuo ongelmalliset alat yleissitovuuden piiriin.

Kaksi muuta palkansaajakeskusjärjestöä STTK ja Akava ovat jo aiemmin ilmoittaneet pyrkivänsä laajaan keskitettyyn tuloratkaisuun. Kuten muutkin järjestöt, SAK asettaa tupon saavuttamisen ehdoksi sen, että uusia esteitä ei neuvotteluille aseteta.

-Toivottavasti ei tule mitään uusia mutkia tupon tielle hallituksen tai muiden toimesta, Ihalainen varoitteli. Ihalaisen mukaan työsopimuslain valmistelun poliittiset ongelmat pakottavat palkansaajajärjestöjä pohtimaan kolmikantayhteistyön luotettavuutta.

-Eri osapuolet, myös me, olemme entistä arempia viemään asioita loppuun, koska ei ole varmuutta, että yhteisymmärrykselle annetaan riittävästi arvoa poliittisessa päätöksenteossa ja valmistelussa, Ihalainen muotoili. SAK: hallitus lähtee siitä, ettei työsopimuslakiin tehdä eduskuntakäsittelyssäkään palkansaajien asemaa heikentäviä muutoksia.

Pääministeri Paavo Lipponen on kutsunut ensi viikon tiistaina työmarkkinaosapuolet luokseen keskustelemaan tupo-neuvotteluiden käynnistämisestä. Ihalaisen mukaan neuvotteluiden tulisi alkaa viivyttelemättä, koska lokakuu pitää käyttää ratkaisun hahmottelemiseen niin, että viimeistään marraskuun lopun-joulukuun alun tienoilla uusi työmarkkinaratkaisu saataisiin aikaan.

Palkkojen turvaksi indeksiehto

SAK ei tehnyt päätöksiä sopimuskierroksen laadullisista tai palkkoja koskevista tavoitteistaan. Työelämän laatua koskevista tekstitavoitteista on tarkoitus tehdä päätöksiä 2. lokakuuta. STTK noudattanee samaa aikataulua.

Ihalaisen mukaan jo tässä vaiheessa on kuitenkin selvää, että palkkaratkaisun turvaksi sopimuksiin on saatava indeksiehto. Tämä johtuu inflaation kasvun epävarmuudesta.

-Budjetin arvio 1,8 prosentin inflaatiosta on aika toiveikas. Me haluamme tarkemman kuvan näistä tekijöistä. Viime heinäkuun inflaatioksi on arvioitu 3,8 prosenttia.

Ihalainen

Kolmen vuoden tupo ei ole mahdoton


Ihalainen ei tyrmää STTK:n ja Akavan hyväksymää yli kahden vuoden sopimuskautta. Kolmivuotisen sopimuksen etuna olisi se, että myös veroratkaisu voitaisiin samalla lyödä kiinni. Hän kuitenkin arvioi, että kolmen vuoden sopimuskauden saavuttamisessa voi tulla vaikeuksia, mm. siksi että eri aloilla on eri tasoisia palkkaratkaisuja.

Liitot ovat arvostelleet toisiaan ns. selkärepuista, joilla tuleville vuosille on jo sovittu muita korkeampia palkankorotuksia. Näitä on tehty SAK:n piirissä ainakin kuljetus- ja energia-aloille. Ihalaisen mukaan on selvää, että jo sovittuja etuuksia ei pyyhkäistä pois.

Sopimusten yhteensovittaminen Ihalaisen mukaan teknisesti mahdollista, sillä jo mm. vuoden 1995 tupossa nivottiin yhteen liittojen erilaisia sopimuksia.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat