SAK tukee Suomen Emu-jäsenyyttä

Ammattiliittojen keskusjärjestö SAK tukee Suomen Emu-jäsenyyttä ensimmäisten joukossa. Myönteinen kanta voitti äänin 90-17. SAK päätti kannastaan Suomen Emu-jäsenyyteen valtuuston kokouksessa lauantaina Kiljavan opistolla.

Hyväksytyn kannan mukaan SAK tukee Suomen osallistumista yhdessä EU-maiden enemmistön kanssa Euroopan talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen vuoden 1999 alusta.

Valtuutetut kävivät aamupäivällä värikkään yleiskeskustelun aiheesta. Äänessä olleista 22:stä puhujasta 14 kannatti, 5 vastusti ja 3 ei ilmaissut selkeää kantaansa Emu-jäsenyyteen. Osa kannattajista oli myönteisen kriittisiä.

Vastustajat mm. vaativat kansanäänestystä Emusta ja arvioivat, että SAK:laisen jäsenistön enemmistö ei kannata rahaliittoon menoa ensimmäisten joukossa. Suomen Emu-myönteisyyttä arvosteltiin "ylhäältä johdetuksi" ja "turmiolliseksi".

Suomen Merimies-Unionin puheenjohtaja Per-Erik Nelin (sd.) katsoi, että on onnetonta äänestää asiasta "jossa meillä ei ole enää osaa eikä arpaa". Keväällä Nelin ilmoitti vastustavansa jäsenyyttä rahaliitossa. -SAK:n valtuusto on jo ottanut kantaa asiaan. Miksi se pitää tehdä uudestaan, Nelin kyseli.

Talous- ja rahaliiton kannattajat korostivat Emu-puskureiden merkitystä mm. ansiosidonnaisen työttömyysturvan varmistajana. Puoltajat epäilivät Emu-vastaisuuden johtuvan pitkälti tiedon puutteesta. Osa kannattavista puheenvuoroista oli kriittisen myönteisiä. Esimerkiksi Postiliiton Kari Lempinen näytti Emulle "keltaisenvihreää valoa".
(STT)


Lue myös:

    Uusimmat