SAK torjui Laatusen palkkapuheet

Työnantajapuolella elätellään toivetta, että viime sopimuskierroksella sovittua 20 euron korotuslinjaa voitaisiin jatkaa pidempääkin. 

-Jos vuosi 2013 oli vakauden alku, niin viisi vuotta on ihan minimi, sanoi Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) työmarkkinajohtaja Lasse Laatunen Etelä-Suomen Sanomien haastattelussa sunnuntaina. 

Palkansaajien keskusjärjestö SAK tyrmäsi ajattelun. 

-Korotuksista neuvotellaan viime syksyn tuloratkaisun pohjalta kesäkuuhun 2015 mennessä. Niiden tason pohtiminen tässä vaiheessa on siksi ennenaikaista, sanoi edunvalvontajohtaja Janne Metsämäki tiedotteessa. 

Metsämäen mukaan SAK edellyttää myös seuraavilta neuvottelukierroksilta palkansaajien toimeentulon turvaamista.

Lue myös:

    Uusimmat