SAK:n tupo-takaraja ensi maanantaina

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n mukaan vastuu tuponeuvottelujen jatkamisesta on nyt työnantajilla. SAK on puolestaan tänään asettanut tiukan takarajan neuvotteluille.

Palkansaajakeskusjärjestöjen SAK:n, STTK:n ja AKAVA:n hallitukset ovat olleet koolla pohtimassa tuponeuvottelujen jatkamista.

STTK:n hallitus kokoontui tänään käsittelemään pattitilanteeseen ajautuneita neuvotteluja. Järjestön hallitus korostaa, että neuvottelutilanne on kriittinen, ja neuvottelutauon pitkittyminen voi vaarantaa koko keskitetyn tulopoliittisen sopimuksen syntymisen.

STTK:n puheenjohtajan Mikko Mäenpään mukaan keskusjärjestön liitoissa on vaadittu jo voimakkaasti liittokohtaisen neuvottelukierroksen aloittamista. Mäenpään mukaan tupoa ei STTK:ssa kuitenkaan vielä tässä vaiheessa haluta haudata.

Akavakin haluaa jatkaa tulopoliittisia neuvotteluja pattitilanteesta huolimatta. Akavan hallituksen mielestä tuponeuvottelut pitäisi aloittaa nopeasti uudelleen yhteisen ratkaisun löytämiseksi. Järjestö perustelee neuvottelujen jatkamista sillä, että talouskasvun jatkuminen edellyttää pitkäjänteistä työmarkkinapolitiikkaa.

Akava ei aio luopua keskeisestä tavoitteestaan saada aikaan palkankorotukset, joissa työntekijöiden osaaminen, koulutus ja vastuu otettaisiin nykyistä paremmin huomioon.

Neuvottelut hyytivät eilisiltana

Neuvottelut tulopoliittisen kokonaisratkaisun aikaansaamiseksi keskeytyivät myöhään eilen illalla, kun muun muassa keskeisissä palkankorotuskysymyksissä ei päästy lainkaan eteenpäin. Uusista tapaamisista ei ole sovittu, mutta neuvotteluja ei ole myöskään kokonaan katkaistu.

Palkansaajajärjestöjen puheenjohtajat perustelivat yhteisesti keskeytystä sillä, että missään keskeisissä kysymyksissä ei oltu edistytty. SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalaisen mukaan erimielisyydet koskivat edelleen palkkaratkaisun tasoa, muotoa ja aivan keskeisiä laadullisia uudistuksia.
-Siinä määrin suuret erimielisyydet osapuolten välillä on, että mihinkään ratkaisuun ei ollut tänään mahdollisuuksia, Ihalainen sanoi.

Etenemiseen uskottiin

Paikalleen jämähtäneet asetelmat saivat neuvottelijat pohtimaan neuvottelujen keskeyttämistä jo pari tuntia sen jälkeen, kun he olivat palanneet alkuillan neuvottelutauolta Helsingin Etelärantaan. Tuolloin puheenjohtajat odottivat yhä työnantajan liikkuvan liian matalana pidetystä palkkatarjouksestaan.

Kaikki palkansaajajohtajat vakuuttivat, että yritystä neuvotteluratkaisun saamiseksi jatketaan tosissaan. Työmarkkinajohtajat olivat varautuneet jatkamaan istuntoaan aamuun asti. Aamupäivällä aloitetuissa neuvotteluissa pidettiin alkuillasta puolentoista tunnin tauko neuvottelijoiden selvitettyä tilannetta omille taustaryhmilleen.

Työmarkkinajohtajat olivat asettaneet yhdeksi takarajaksi keskiviikkoaamun. Palkansaajajärjestöjen hallitukset oli kutsuttu koolle puoliltapäivin käsittelemään mahdollista neuvottelutulosta.

Auki ovat edelleen indeksiehdon ja ansiokehityslausekkeen sisällyttäminen sopimukseen, helatorstaiviikon lauantain vapaapäivä sekä tulos- ja voittopalkkioiden pelisäännöt. Näistä ei oltu vielä eilen alkuillasta käyty mitään perusteellisempia keskusteluja.

SAK:n takaraja maanantai

Maan suurin palkansaajakeskusjärjestö SAK on asettanut ensi maanantain takarajaksi keskitetyn tulopoliittisen

SAK haluaisi sovun maanantaihin mennessä

ratkaisun saavuttamiseksi. Neuvottelujen pitkittyminen takarajan yli uhkaa kaataa tupon, sillä SAK:n hallitus päätti tänään siirtää neuvottelut liittotasolle mikäli ratkaisua ei synny.

-Mikäli maanantaihin mennessä ei aikaansaada tyydyttävää neuvottelutulosta, neuvottelut siirtyvät liittojen ratkaistaviksi, SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen sanoi kokouksen jälkeen. Hän korosti päätöksen olevan ehdoton ja aivan yksiselitteinen. Myös hallituksen päätös tehtiin Ihalaisen mukaan yksimielisesti.

Ihalainen luonnehti neuvottelutilannetta paljon vakavammaksi kuin miltä se on ulospäin vaikuttanut. Hänen toisti SAK:n näkemyksen, että työnantajien 1,8 prosentin palkankorotustarjous ei alkuunkaan voi muodostaa tuloratkaisun aineksia.
-Jos tämä ratkaisu johonkin palkkojen osalta kaatuu, niin se kaatuu oikeudenmukaisuuden puutteeseen. Se kaatuu siihen, että työnantajalla ei ole ollut halua ymmärtää pieni- ja keskituloisten ja naisten asemaa suomalaisessa työmarkkinaelämässä, Ihalainen sanoi.

Ihalainen korosti, että pallo on edelleen työnantajilla. Heiltä ei ole saatu palkansaajakeskusjärjestöjen vaatimaa uutta palkkatarjousta. Ihalainen sanoi SAK:n vaatimusten olevan edelleen voimassa, ja että se on myös tiedossa, mistä ratkaisut syntyvät. Ihalaisen mukaan jatkoneuvotteluista ei ole sovittu sen jälkeen kun kaksitoista tuntia kestäneet neuvottelut tiistaiyönä keskeytettiin.

Lipponen tapaa työmarkkinajohtajat

Hallitus on huolestunut työmarkkinaneuvottelujen lukkiutumisesta. Pääministeri Paavo Lipponen aikoo keskustella jumiutuneesta tupotilanteesta huomenna työmarkkinaosapuolten kanssa. Pääministeri on on kutsunut työmarkkinajohtajat aamupäiväksi Valtioneuvoston linnaan.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat