SAK:n suurliitot peräävät isoa tasa-arvoerää

JHL:n ja Pamin mukaan vain tasa-arvoerällä saadaan kavennetuksi naisten ja miesten välistä palkkaeroa.

Nykyiseen tulosopimukseen kirjattiin viime vuodelle 0,3 prosentin tasa-arvoerä. Alan nais- ja matalapalkkaisuuden perusteella jaettu erä poiki enimmillään 0,6 prosentin korotukset. Nyt naisvaltaiset liitot ajavat selvästi suurempia korotuksia.

SAK:n naisvaltaiset suurliitot JHL ja Pam vaativat tulevaan palkkaratkaisuun merkittävän kokoista tasa-arvoerää. Myös hallitukselta on lupa odottaa tukea palkkatasa-arvon edistämiselle, onhan se sitoutunut samapalkkaisuusohjelmaan.

Liittojen mielestä vain tasa-arvoerän avulla saadaan kavennetuksi naisten ja miesten välistä palkkaeroa - kunhan erä on riittävän iso.

- Erän on oltava aivan toista luokkaa kuin mitä se on ollut viime ratkaisuissa, Palvelualojen ammattiliiton puheenjohtaja Ann Selin (sd.) luonnehti Helsingissä tänään.

Palkansaajien kukkaroa olisi täytettävä ennen muuta kaikille tulevilla yleiskorotuksilla. Molemmat linjaukset ovat täysin päinvastaiset kuin mitä työnantajilla on ollut, Julkisten ja hyvinvointialojen liiton puheenjohtaja Tuire Santamäki-Vuori (sd.) myönsi.

Lisäksi pätkätyöt olisi saatava kuriin ja saatava lakisääteinen äitiys- ja isyysvapaa kaikille palkalliseksi. Yksityisaloilla äitiysvapaalle jäävät eivät yleensä saa palkkaa, vaan vain Kelan maksamaa päivärahaa. Esimerkiksi kunnissa äitiysvapaalta maksetaan palkkaa 72 päivää.

Palkallinen vapaa kannustaisi myös isiä käyttämään oikeuttaan isyysvapaaseen, liitot arvioivat.

Viesti sekä omille että Etelärantaan

Nykyiseen tulosopimukseen kirjattiin viime vuodelle 0,3 prosentin tasa-arvoerä. Alan nais- ja matalapalkkaisuuden perusteella jaettu erä poiki enimmillään 0,6 prosentin korotukset.

Selin muistuttaa myös esimerkiksi työnantajien EK:n allekirjoittaneen samapalkkaisuusohjelman. Silläkin on vastuu ohjelman selvien tavoitteiden ja aikataulun toteuttamisesta.

Liittojen terveiset menevät myös muille SAK:laisille liitoille.

- Meillä on ehtomme sille, millaisessa tupossa olemme valmiita olemaan mukana, Santamäki-Vuori viestitti.

Liitot ovat siis linjanneet yhteisiä tavoitteita mahdollista tulopoliittista kierrosta varten. Santamäki-Vuoren mukaan tavoitteista ja tiiviistä yhteydenpidosta pidetään kiinni, vaikka tupoa ei tulisikaan.

JHL ja Pam edustavat yli 400 000:ta julkisten ja yksityisten palvelualojen palkansaajaa.

(MTV3-STT)

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat