SAK:n Lyly: Työllisyys unohtui Terrafamen vesilupapäätöksessä

SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly kummeksuu sitä, että Terrafamen (ent. Talvivaara) vesilupapäätöksessä työllisyysvaikuksia ei ilmeisesti ole juurikaan huomioitu. Lyly painotti MTV:n Uutisekstrassa, että ympäristön lisäksi kaivoksella pitäisi pystyä turvaamaan myös työpaikat.

Vaasan hallinto-oikeus myönsi Terrafamelle vain määräaikaisen luvan laskea vettä pois kaivosalueelta. Päätös uhkaa nyt koko kaivoksen toimintaa ja yli viittäsataa työpaikkaa.

– Kaikki ponnistelut pitäisi nyt laittaa siihen, että meille syntyisi investointeja ja työpaikkoja.  Vaasan hallinto-oikeudessa minun mielestäni tämä asia ei varmaankaan ollut käsittelyssä, kun tämä lupa määräaikaisena tuli, arveli Lyly.

– Päätöstä nyt varmaan arvioidaan ylemmissä oikeusasteissa uudelleen ja katsotaan muuttuuko se. Mutta ennenkaikkea olisi tärkeää, että luonnon lisäksi pystytään turvaamaan myös työpaikat, sanoi Lyly.

Sopimus syntyy

Kilpailukykysopimuksen liittokohtaiset soveltamisneuvottelut ovat lähteneet nihkeästi liikkeelle, ja koko sopimuksen kaatumista on jo väläytelty.

Lauri Lyly kuitenkin uskoo, että sopu lopulta löydetään myös liittoneuvotteluissa, koska vaihtoehdot ovat huonompia.

– Tässä tehdään niin merkittäviä kilpailukykyparannuksia ja yrityksille helpotuksia, että niiden pitäisi vaikuttaa työllisyyteen positiivisesti. Kilpailukykysopimus on myös oikeudenmukaisempi kuin hallituksen pakkolait, jotka olisivat sitten varmasti osaltaan tulossa sitten, jos tätä ei saada aikaiseksi, arvioilLyly.

Lyly uskoo, ettei sopu kaadu myöskään kiistaan paikallisesta sopimisesta.

– Minun mielestäni tässä on nyt enempi mantraa tämän paikallisen sopimisen ympärillä kuin mikä on tosiasiallinen tilanne työpaikoilla. Kyllä siellä tehdään jo paljon asioita yhdessä, eikä siinä mitään vallankumousta tule. Ja nytkin sitä edistetään tällä kilpailukykysopimuksella, sanoi Lyly.

Lue myös:

    Uusimmat