SAK:n Lyly ennustaa vaikeita tuloneuvotteluja

Lylyn mukaan paineita aiheuttaa se, että vaikka Suomen taloudella menee hyvin, nykyisen tupon viimeisenä vuonna ei korotuksia tule. Lyly sanoo, että paineet palkankorotuksiin kasvavat, jos valtion veronalennukset jäävät aiempaa pienemmiksi.

SAK:n johtaja Lauri Lyly arvioi, että ensi syksyn tulokierroksella syntyy aiempaa kovempi kiista palkankorotuksista. Lylyn mukaan paineita palkankorotuksiin aiheuttaa se, että vaikka Suomen taloudella menee hyvin, nykyisen tupon viimeisenä vuonna ei korotuksia tule. Lisäksi monilla ammattiliitoilla on omia vaatimuksia ansioiden jälkeenjääneisyydestä.

Lyly sanoo Uutispäivä Demarin haastattelussa, että myöskään valtiontaloudessa ei ehkä ole niin paljon veronalennusvaraa kuin tällä vaalikaudella. Jos alennukset jäävät vähäisemmiksi, paineet palkankorotuksiin lisääntyvät.

Lyly katsoo, että mahdolliseen seuraavaan keskitettyyn tuloratkaisuun on sisällytettävä yleiskorotukset ja järjestelyvaraerä. Ne ovat tarpeen tasa-arvoisen palkkakehityksen vuoksi.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK on vastustanut tällaista solidaarista palkkapolitiikkaa ja vaatinut korotusten pääosaa maksettavaksi yrityskohtaisesti tai henkilökohtaisesti.

Lylyn mukaan suuret näkemyserot vaikeuttavat entisestään syksyn tuloneuvotteluja. Tuolloin on poikkeuksellista myös se, että neuvottelut ja hallituksen ensi vuoden budjettivalmistelut tapahtuvat yhtä aikaa.

Neuvotteluja käytäneen kesällä. Liittokierros käytäisiin syyskuun aikana, mikäli uusi sopimus halutaan voimaan ennen vanhan umpeutumista.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat