SAK:n Ihalainen perää puolueiden tupo-linjaa

SAK:n puheenjohtaja haluaisi käynnistää poliittisen keskustelun siitä, halutaanko Tupo-tiellä jatkaa.

SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen haluaa jatkaa suomalaisen yhteiskunnan rakentamista konsensus-hengessä. Tylsäksikin moititut tulopoliittiset kokonaisratkaisut ovat tuoneet hyviä tuloksia ja ne ovat myös turvanneet työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksia.

- Demokratiavaje on kansanvallan ja rahavallan välissä, eikä sopimusyhteiskunnassa. Tämä laaja-alainen talous- ja työmarkkinapolitiikka ja se tapa, joilla työlakeja ja sosiaaliturvaa on uudistettu, on rakentunut tälle Suomen mallille, kolmikantayhteistyölle, eivätkä nämä tulokset mitään kehnoja ole ollut, Ihalainen kertoo.

SAK:n puheenjohtaja haluaisi käynnistää poliittisen keskustelun siitä, halutaanko tällä tiellä jatkaa. Ensi keväänä pidetään eduskuntavaalit, neuvotellaan uusi hallitus ja nykyinen tupo-sopimus loppuu syksyllä.

- Tietysti niiden puolueiden, jotka kilvoittelevat hallitukseen pääsystä, olisi hyvä kertoa, minkälaista talouspolitiikkaa ja kolmikantayhteistyötä, he haluavat harjoittaa. Jatketaanko Lipposen ykkös- ja kakkoshallituksen ja Vanhasen hallituksen varsin hyvää yhteistyötä työmarkkinaosapuolten kanssa ja missä asioissa, Ihalainen perää.

Ihalainen on johtanut SAK:ta jo 16 vuotta, tämän tason vaikuttajalle ennätyksellisen pitkä aika, mutta tehtävä innostaa häntä edelleen.

- Omat arvot ja tämän liikkeen arvot ja tavoitteet ovat sillä tavalla sopusoinnussa, että joka päivä pystyy pää pystyssä edustamaan näitä asioita joita ajaa, hän kertoo.

Huomenna Ihalainen valitaan jatkamaan järjestön johdossa seuraavat viisi vuotta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat