SAK: Lisää puhtia työllisyyspolitiikkaan

SAK on julkistanut oman toimenpideohjelmansa, jossa on 30 työllisyyden parantumiseen tähtäävää esitystä.

SAK pitää hallituksen ja etujärjestöjen toimia työllisyyden parantamiseksi edelleen riittämättöminä. Järjestön mukaan hallituksen tavoite nostaa työllisyysastetta 75 prosenttiin ei onnistu, elleivät keskeiset yhteiskunnalliset toimijat tehosta yhteistyötään.

Osapuolten tulisi myös sitoutua tavoitteen toteutumiseen. SAK korostaa kolmikantapolitiikan keskeistä roolia työttömyyden hoidossa. Järjestön mukaan työllisten määrä kasvaa keskitetyn tuloratkaisun ansiosta noin 60 000 hengellä, kun se ilman tupoa jäisi 24 000:een.

SAK on julkistanut keskustelujen pohjaksi oman toimenpideohjelmansa. Siihen on listattu 30 työllisyyden parantumiseen tähtäävää esitystä. SAK:ssa uskotaan, että niiden toimeenpano mahdollistaisi hallituksen tavoitteen 100 000 uudesta työpaikasta.

SAK korostaa, että työttömyyden vähentäminen edellyttää laajaa toimenpidekokonaisuutta, jossa mukana ovat muun muassa verotus ja elinkeinopoliittiset toimet. Työn kysynnän nostamisessa olisi tärkeintä lisätä investointien ja kasvuhakuisten yritysten määrää.

Talouden rakennemuutokset edellyttävät työvoiman liikkuvuutta ja voimavarojen tehokkaampaa kohdentamista. Niitä voidaan SAK:n mukaan parantaa paitsi työvoima- ja koulutuspolitiikalla myös alue-, kaupunki- ja asuntopolitiikalla.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat