SAK haluaa selvittää mahdollisuudet laajaan tupoon

Ammattiliittojen keskusjärjestö SAK haluaa selvittää, voidaanko nykyisen tulosopimuksen jatkeeksi tehdä syksyllä uusi kattava ja pitkäaikainen tulopoliittinen sopimus. SAK:n valtuusto linjasi alustavasti järjestöjen tavoitteita Nurmijärven Kiljavalla.

SAK vaatii, että mahdollisen tuloratkaisun pitää turvata ostovoiman tasainen kasvu. Ostovoimaa tavoitellaan matalaan inflaatioon sopivilla, solidaarisilla palkankorotuksilla sekä pieni- ja keskituloisille suunnattavilla verohelpotuksilla. Palkkamallin pitää olla sellainen, että liitoille jää liikkumavaraa alakohtaisten ongelmien hoitamiseen.

SAK haluaa sopimuksen osaksi työaikapaketin, jolla tähdätään tuntuvaan työllisyyden paranemiseen. Paketin pitää sisältää mm. vuorotteluvapaan vakinaistaminen ja korvausten nostaminen, oikeus osa-aikatyöhön ja osa-aikaeläkkeeseen 55 vuotta täyttäneille työntekijöille sekä kaksi kertaa kuuden tunnin työaikakokeilujen laajentaminen.

SAK vaatii työnantajilta lupausta siitä, että työajan yleisessä lyhentämisessä edetään Euroopan parhaiden maiden tahdissa. Lisäksi halutaan takeet sovittavien työaikajärjestelyjen työllisyysvaikutuksista.

Paperiliitto jätti valtuuston päätökseen varauman. Liitto ilmoitti, ettei se vielä tässä vaiheessa ota kantaa tulevan sopimuksen muotoon eikä sisältöön. Paperiliitto pohtii omia linjauksiaan parin viikon kuluttua liittokokouksessaan.

Avoimet asiat pois pöydältä

SAK:n valtuusto vaatii, että liittojen pöydällä olevat keskeneräiset asiat on ratkaistava viipymättä. Maan hallituksen pitää puolestaan tehdä pikaisesti päätökset nykyiseen sopimuksen sisältyvästä koulutusvakuutuksesta.

SAK vaatii tuloratkaisun osana myös luottamusmiesten aseman selkeää parantamista. Tämä on ehto paikalliselle sopimiselle. Vuokratyövoiman, alihankintatyön ja muun ulkopuolisen työvoiman käytöstä on laadittava selkeät pelisäännöt.

SAK:n valtuusto yhtyi Natura 2000 -ohjelman arvostelijoihin. Järjestön mielestä maan tasapuolinen kehittäminen, järkevä ympäristönsuojelu ja työllisyys edellyttävät, että ympäristöministerissä valmisteltu ohjelma otetaan uuteen tarkasteluun.

SAK vaatii hallitukselta myös talouskasvua ja työllisyyttä edistävää energia- ja ympäristöpolitiikkaa. Puheenjohtaja Lauri Ihalaisen mukaan tämä tarkoittaa, ettei ydinvoimaa saa sulkea pois vaihtoehtojen joukosta.

SAK kiirehti neuvotteluja suhdannepuskureista

SAK kiirehtii hallituksen ja työnantajien kanssa käytäviä neuvotteluja ns. Emu-suhdannepuskureista. Ihalaisen mukaan puskureista om mahdollista saada periaatelinjaus alkusyksyyn mennessä, jos siihen on halua. Hän ei sen sijaan pitänyt ongelmana, jos tarvittavien lakimuutosten tekeminen siirtyy tuonnemmaksi. Henkilöstörahastoja koskevan selvitystyön tulee johtaa rahastojen käytön laajentamiseen, SAK vaatii.

Puheenjohtaja Ihalainen korosti jälleen, että kaikki osapuolet haluavat pitää erillään puskureita ja seuraavaa työmarkkinaratkaisua koskevat neuvottelut. Aikataulut menevät kuitenkin päällekkäin, joten puskurineuvottelujen edistyminen vaikuttaa ilman muuta myös työmarkkinaneuvottelujen ilmapiiriin, hän sanoi.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat