SAK ei lähde keskitettyyn tupoon

Valtiovarainministeri Sauli Niinistö ei usko, että tulopoliittinen kokonaisratkaisu olisi ehdottomasti kaatumassa SAK:n päätöksen myötä. Washingtonissa Maailmanpankin ja Maailman valuuttarahaston IMF:n vuosikokouksiin osallistuva Niinistö arvioi, että jonkinasteinen sopu palkkaratkaisusta saattaa vielä syntyä.

Tupoa odottamassa olleista veronkevennyksistä Niinistö totesi, että häntä jäisi harmittamaan, jos tilaisuus työnteon tunnustamiseen veronalennuksella jäisi käyttämättä.

-Olisi toivottavaa, että palkkaratkaisuissa löytyisi muoto ja taso työtä kunnioittavaan veronkevennykseen, Niinistö huomautti.

SAK:n hallitus joutui tämänpäiväisessä kokouksessaan toteamaan, että edellytykset yhteiseltä, kokoavalta ja kattavalta ratkaisulta puuttuvat. Aamupäivän kokouksessa liittokohtaisiin ratkaisuja tavoittelevia liittoja oli yhteensä kymmenen.

SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalaisen mukaan tupon kaatuminen näyttää lopulliselta. Jotta neuvottelupöytään palattaisiin, täytyisi tapahtua jotakin uutta, joka ei ole näköpiirissä. Ihalaisen mukaan on selvää, että näissä olosuhteissa neuvotteluiden aloittaminen uskottavalla tavalla ei ole mahdollista.

-Kokemuksesta tiedän, että tuloratkaisun aikaansaaminen on niin vaikea hanke, että sen takana neuvottelijoilla tulee olla varsin yhtenäinen tuki, Ihalainen sanoi kokouksen jälkeen. SAK:n päätös on muodollisesti lopullinen ja estänee kolmannen peräkkäisen tupo-ratkaisun syntymisen. Hallituksen ja muiden työmarkkinaosapuolten odotetaan kuitenkin vielä käyvän neuvotteluja SAK:n saamiseksi mukaan ratkaisuun.

Pääministeri Paavo Lipponen oli päätöksestä kuultuaan todennut Ihalaiselle, "ettei tässä pidä pelihousuja repiä". Pääministeri Lipponen yritti selvitellä alan solmukohtia tapaamalla Paperiliiton ja Metsäteollisuuden johtoa vielä maanantaiaamuna ennen SAK:n hallituksen kokousta. Lipponen sanoi vielä sunnuntaina uskovansa järjen voittoon, ja arvioi, että SAK:n päätöksen jälkeenkään ei ole syytä julistaa, onko tupo hajonnut tai koossa. Pääministeri on kutsunut keskusjärjestöjen ja joidenkin liittojen johtajia keskustelemaan tuloneuvottelujen näkymistä torstaina.

Neljäsosa SAK:sta vastustaa tupoa


Jo vuosi sitten tupoa vastustaviksi ilmoittautuneiden Paperiliiton, Kemianliiton ja Sähköliiton lisäksi joukkoon liittyi useita yksityisen palvelusektorin liittoja. Liittokohtaista sopimuskierrosta tavoittelevat Auto- ja kuljetusalan ammattiliitto AKT, Merimies-Unioni, Postiliitto, Rautatievirkamiesliitto, Veturimiesten liitto ja Ilmailualan unioni. Teollisuusliitoista tuposta irtisanoutui nyt myös Suomen elintarviketyöläisten liitto. Liitot edustavat noin 250000:ta jäsentä. Ihalainen muistutti, että valtaosa SAK:n miljoonaa jäsentä edustavista jäsenliitoista olisi halunnut tupo-neuvotteluiden aloittamista.

Tupo turvaisi ostovoiman


Puheenjohtaja Lauri Ihalainen piti ratkaisua valitettavana. Kattavan sopimuksen tavoitteena olisi ollut varmistaa hyvin liikkeelle lähtenyt työllisyyskehitys ja kansantalous Emu-olosuhteiden ensimmäisellä työmarkkinaratkaisulla. Se varmistaisi myös kohtuullisemman ja tasaisemman ostovoiman kehityksen kaikille palkansaajille. Ihalainen pahoitteli, ettei hänen esityksensä liittojen alakohtaisten ongelmien ratkaisemisesta rinnakkain varsinaisten tupo-neuvotteluiden kanssa saanut työnantajapuolen kannatusta. Hän ei pitänyt liittokohtaistakaan sopimuskierrosta katastrofina.

-On syytä toivoa, että se avaa mahdollisuuksia liittojen alakohtaisten ongelmien ratkaisemiseksi. Voisi kuvitella että työnantajapuolellakin heräisi joku halu ryhtyä niitä käsittelemään. Joitakin palkansaajajärjestöjen ajamia työelämän laadullisia tavoitteita, kuten tulospalkkausta, voidaan Ihalaisen mukaan edistää myös liittokierroksella. Työehtosopimusten yleissitovuus on puolestaan jo tes-komitean käsiteltävänä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat