Saisio: ”Finlandia on kirves kirjallisessa kentässä”

Vuoden 2003 Finlandia-palkittu, tänä vuonna kuudetta kertaa ehdolla oleva Pirkko Saisio, vastustaa kirjailijoiden kilpailuttamista. Uuden romaanin ehdokkuudesta Finlandia-kriittisenä tunnettu taiteilija on silti yllättäen tyytyväinen.

Pirkko Saisio, 59, on palannut myöhään sunnuntai-iltana Madeiralta. Hän on tullut työstämään Helsingin Kaupunginteatterin uutta musiikkinäytelmää.

Paluu on vauhdikas. Ensimmäisen kerran elämässään Saisio myöhästyy näytelmän harjoituksista – kolme minuuttia – ja on siitä tuohuksissaan. Suoraan teatterilta hän rientää haastatteluun.

Saision perheellä on Madeiralla oma talo. Takaisin ”kesään” hän palaa tyytyväisenä parin viikon työrupeaman jälkeen. Sateinen ja harmaa Suomi tuntuu kuitenkin ”yllättävän kotoisalta.”

– Tämä sää vaatii niin vähän; mikään ei velvoita ulkoilemaan ja olemaan reipas eikä sisällä olo tunnu uhraukselta. Saa kääriytyä rauhassa filtteihin ja tuntea olonsa kodikkaaksi, Saisio naurahtaa.

Politiikkaa ja julkisuutta

Pirkko Saision tuore romaani Kohtuuttomuus on uuden Siltala-kustantamon ensimmäinen kirja. Se kuvaa pyrkyryyttä ja kansansuosion ailahtelevaisuutta. 1990-luvun alun Helsinkiin sijoittuvan romaanin kertoja, nuorehko toimittaja, on ”toinen mies”, joka antautuu karismaattisen miehen avustajaksi tämän etsiytyessä julkisuuteen.

Kirjailija paljastaa, että romaanin henkilöistä voi hakea halutessaan julkisuudesta tuttuja hahmoja.

– Yksi päähenkilö on poliitikko. Hänessä on muistumia useammasta ihmisestä, mutta en nyt viitsi nimeltä mainita, kenestä. Eivätköhän ne sieltä löydy, Saisio vihjaa.

Teos on myös hyvin omakohtainen.

– Kirjani lähtevät yleensä kauhean sisäisistä ja henkilökohtaisista asioista. Tässäkin on omia kokemuksia kakkosena ja vaikutusvaltaisen ihmisen luottohenkilönä olosta. Minulla sellaisia kokemuksia on matkan varrelta aika paljonkin.

Avaruuden tuntematon ystävä

Salanimelläkin kirjoittaneen Pirkko Saision esikoisromaani Elämänmeno ilmestyi 33 vuotta sitten. Tuoreen teoksensa hän osoittaa päähenkilön kautta ”titaanikapseliin, avaruuden tuntemattomalle ystävälle”.

Saisiota hymyilyttää ajatus, että ratkaisu kuvastaisi hänen lukijasuhdettaan.

– En tiedä, onko koskaan tehty sellaista tutkimusta, millainen minun lukijakuntani on, mutta en ole koskaan halunnut sitä erityisemmin tietääkään. Kirjailijalla on koko ajan vaarana halu alkaa miellyttää tietynlaisia ihmisiä ja kuvitella, millaisia he ovat. Mieluummin kirjoitan tyhjään kenttään, ettei tule sieltä paineita ja jää niiden paineiden alle.

Absurdit Linnan juhlat

Kohtuuttomuuden tyylivalinnassa on kyse kerrontateknisestä keinosta. Kirjailija saa kerrotuksi sen kautta miten mielettömiä ja päättömiäkin jotkin yhteiskunnan ilmiöt ovat.

Pirkko Saisio ottaa esimerkiksi Linnan juhlat.

– Luin kerran kansallisten televisioyhtiöiden seminaarista Euroopassa. Jokainen maa sai valita siihen viisi minuuttia vuoden katsotuinta ohjelmaa. Suomesta lähetettiin presidentin Linnan juhlien kättelyä itsenäisyyspäivänä.

Saisio pohtii huvittuneena, että seminaarissa kukaan ei tajunnut, miten moinen voi kerätä vuosi toisensa perään katsojia.

– Eihän siinä tapahdu muuta kuin että joku ojentaa kätensä ja sitten sitä heilutellaan edestakaisin. Sitten kättelijä menee pois, ja tilalle tulee seuraava. Miltä tämmöinen näyttää kulttuurissa, jossa ei tiedetä ollenkaan mistä on kysymys?

Hyviä tarinoita ei ole

Pirkko Saisio on tuottelias ja monipuolinen taiteilija. Teatterikorkeakoulun dramaturgian professorinakin toimineen Saision tuotantoon kuuluu romaaneja, näytelmiä, kuunnelmia, elokuvia, ohjauksia ja jopa balettilibrettoja.

Saisiosta olisi painajaismaista olla päätoiminen kirjailija, jonka pitää koko ajan kirjoittaa – oli ideoita tai ei. Lisäksi hän vähättelee tekemisensä määrää.

– En pidä itseäni oikeastaan edes työnarkomaanina. Tekemiseni vain ruokkivat toisiaan. Esimerkiksi nyt, kun teen musiikkiteatteria, kirjailija minussa lepää.

Hienoihin ideoihin ja tarinoihinkaan Saisio ei usko – jotkut vain osaavat kertoa ne paremmin.

– Vallalla on ollut pitkään sellainen käsitys, että ihmiset haluavat hyviä tarinoita. Minä väitän, että hyviä tarinoita ei ole. On vain hyviä kertojia. Viidelle ihmiselle voi antaa hyvän tarinan, ja vain yhden kertomana se kuulostaa hyvältä. Kyse on aina näkökulmasta ja tavasta, miten siihen tarttuu.

Finlandia lyö kirveen kirjalliseen kenttään

Pirkko Saisio voitti kirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 2003 Pienellä punaisella erokirjallaan. Hän kritisoi voittopuheessaan palkintoa kovin sanoin. Palkintosumman hän lahjoitti Seksuaalinen tasavertaisuus ry:lle.

Tänä vuonna Saisio on ehdolla kuudetta kertaa. Ehdokkuudestaan hän on yllättäen iloinen.

– Paradoksaalisesti se tuntui todella hyvältä. Olen vaihtanut kustantajaa, ja tämä on Siltalan ensimmäinen teos. On muun muassa heidän kannaltaan hyvä, että kirja sai ehdokkuuden.

Finlandia ahdistaa Saisiota silti edelleen. Hän on seurannut Madeiralla ystäviensä sähköpostien kautta Suomessa vellovaa keskustelua siitä ja erityisesti ”aggressioista sitä kohtaan, että hän on taas ehdokkaana.”

– Se on sietämätöntä ja julmaa. Kentältä unohtuu, että ne jotka ovat ehdokkaina, eivät ole äänestäneet itse itseään. Pyöritys palkinnosta lyö ikään kuin kirveen kirjalliseen kenttään joka syksy.

Hajaannus jatkuu Saision mukaan jouluun asti.

– Tiedän, että jokainen kirjailija, joka julkaisee tänä vuonna kirjan ja katsoo niitä kuutta, ajattelee, että nämä ovat joidenkin mielestä parempia kuin minun kirjani. Kaikki kuitenkin tietävät, että se on vain kolmen ihmisen mielipide. Lisäksi siellä pitää olla yksi esikoinen, yksi suomenruotsalainen joku yllätys. Myös joku varma pitää pudottaa, jotta se tuntuu kilpailulta. Finlandia on ihan perseestä, sanonpa vaan.

Finlandiaa Saisio kehittelisi kilpailuttomaan suuntaan.

– Finlandia-palkintoani seuraavana vuonna sain Suomi-palkinnon ja otin sen vastaan mielelläni, koska se ei ollut kilpailu. Finlandiassahan on tavallaan olennaisempaa olla ehdokkaana kuin voittaa. Voittajaa kohtaan ei ole lopulta edes niin paljon aggressioita kuin kuutta ehdokasta.

Ei diktaattorin suosiossa

Muista tämän vuoden ehdokaskirjoista Pirkko Saisio on ehtinyt lukea vain Sofi Oksasen Puhdistuksen. Sitä hän kehuu ylenpalttisesti.

– Pidän sitä todella loistavana teoksena. Se kertoo Viron lähihistoriasta asioita, joita olisimme tienneet, jos olisimme halunneet. Minusta Suomi on ollut aina aika huono naapuri Virolle.

Oksanen on Saision oppilas teatterikorkeakoulun ajoilta.

– Olen hänestä tietysti ylpeä. Hänen kirjassaan on tavattoman monimutkainen ja hieno rakenne. Se osoittaa muun muassa suurta kypsyyttä ja kykyä kirjallisen materiaalin käsittelemiseen ja jäsentämiseen. Se on harvinaista nuorelle kirjailijalle.

Omaan voittoonsa Saisio ei tällä kertaa usko.

– Sitä minun ei tarvitse edes spekuloida, koska tämän vuoden diktaattori ei ole koskaan enemmälti välittänyt minun tuotannostani.

Vuoden 2008 kirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittaja julkistetaan huomenna. Kuuntele Pirkko Saision haastattelu, lue Kohtuuttomuus-kirjan esittely ja osallistu kirja-aiheiseen keskusteluun.