Sairauspoissaolojen lisääntyminen ihmetyttää Ruotsissa

Ruotsin hallitus aikoo panna rajusti lisääntyneet sairaspoissaolot kuriin. Tehtävään erikoistuva ministeri Hans Karlsson aikoo ensi töikseen selvittää, miksi tilanne Ruotsissa ja Norjassa on tilastojen mukaan pahempi kuin Suomessa ja Tanskassa.

-Yksi ensimmäisistä kysymyksistä, jonka esitän ministeriön virkamiehille, on että tiedämmekö jonkin selityksen näille eroille, sanoo Karlsson.

Ruotsissa on epäilty, että ruotsalaisitilastoa saattaa osittain rumentaa sairasteluksi naamioitu lintsaaminen. Sairaspoissaolot ovat kuitenkin lisääntyneet kaikissa Pohjoismaissa, eikä ruotsalaisministeri usko, että ilmiön taustalla olisi laajamittainen huijaaminen.

-Kovin ottein johdetut työorganisaatiot ja monimutkainen elämänmeno, jossa pitää ehtiä olemaan lasten vanhempina ja luomaan uraa. Luulen, että pääselitys ovat kodin ja perheen vaatimukset ja kasvavat odotukset työelämässä, summaa Karlsson.

Myös yrittäjien edustaja on Karlssonin kanssa samoilla linjoilla.

-Syyksi ei voi poimia vain työelämää eikä myöskään vain huijaamista. Molemmista on kysymys, mutta elämäntilanne kokonaisuutena on olennaisinta kokonaiskuvan kannalta, painottaa aluejohtaja Ove Jansson Yrittäjäliitosta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat