Mainos

Sairastuneet jäävät Kreikassa ilman hoitoa

Rajut menoleikkaukset ovat ajaneet Kreikan julkisen terveydenhuollon pahaan kriisiin. Eri arvioiden mukaan noin kolme miljoonaa kreikkalaista eli karkeasti joka neljäs maan asukkaista on jäänyt julkisen terveydenhuollon ulkopuolelle.   

Pääsy julkisen terveydenhuollon piiriin edellyttää sairausvakuutusta, johon yhä harvemmalla kreikkalaisella on kriisin takia varaa. Maan työttömyysaste on liki 28 prosenttia.   

Tehoton ja korruptoitunut terveydenhuolto on ollut sekä Kreikan lainoittajien että maan hallituksen silmissä helppo leikkauskohde. Euroopan maista Kreikka on leikannut eniten kriisin aikana terveydenhuoltojärjestelmäänsä. Henkilökuntaa ja muita kulueriä on vähennetty rajusti, mutta korruptiota ei ole onnistuttu kitkemään. 

Terveydenhuollon kriisi on johtanut vapaaehtoisvoimin toimivien vastaanottojen lisääntymiseen.  

- Erilaiset krooniset sairaudet voivat johtaa vakaviin seurauksiin, ellei niitä hoideta. Kreikan terveysministeri ja pääministeri ovat asiasta erittäin tietoisia. Silti he eivät tee asialle mitään, sanoo vapaaehtoisklinikan perustanut lääkäri Georgios Vichas Ateenasta..  

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.