Sairaanhoitopiirit ulkoistavat puhelinneuvontaansa

Sairaanhoitopiirit ovat ryhtyneet ulkoistamaan puhelimessa annettavaa neuvontaa. Tavoitteena on, että lääkäreiden ja sairaanhoitajien kädet vapautuvat puhelinluurista hoitotyöhön. Muualta maailmasta tutunpalvelun yksityisen puhelinneuvontakeskuksen kanssa on jo aloittanut Kymenlaakso. Etelä-Savossa palvelu käynnistyy marraskuun alussa.

Kymenlaaksossa odotukset lääkäreiden työpaineen tuntuvaan vähenemiseen perustuvat puhelinpalvelusta muualla maailmassa saatuihin kokemuksiin.

- Esimerkiksi Englannista on semmoinen tutkimus, jossa todettiin, että silloin kun hoitaja puhelimen avulla palvelua tuottaa, niin lääkäreille kohdistetut puhelut vähenevät jopa 68 % ja lääkärissä käynnit lähes 40 %, sanoo johtajaylilääkäri Ermo Haavisto Kymenlaakson sairaanhoitopiiristä.

- Meille on tullut noin 500 puhelua tähän mennessä. Suurin määrä on ollut noin 30 puhelua päivässä, kertoo sairaanhoitaja Arja Sunila Ensineuvo 24:stä, Kotkasta.

- Suurin ryhmä on mielenterveysongelmat. Sen lisäksi miltei yhtä iso ryhmä on tuki-ja liikuntaelinvaivat ja hengityselinvaivat näin syksyllä flunssan aikaan, sanoo terveydenhoitaja Tuija Eloranta.

Ensineuvon sairaanhoitajat päivystävät läpi vuorokauden. Puheluruuhka terveyskeskuksissa ja sairaaloissa helpottaa.

- Nykyään puhelimeen vastaavan henkilöstön työpanosta vapautuu potilastyöhön ja se mahdollistaa myös tältä pohjalta tehtävien kohdentamisen niille alueille, missä eniten kysyntää on, sanoo johtava ylilääkäri Antti Hyvärinen Mikkelin terveyskeskuksesta.

Etelä-Savo käynnistää toisena sairaanhoitopiirinä puhelinpalvelun marraskuussa. Niin Mikkelissä kuin Kotkassa ulkoistetun palvelun uskotaan auttavan jopa lääkäripulaan.

- No päivystys on niin, että täst on tullut ylimääräinen päivävastaanotto, johon tullaan valittamaan puoli vuotta kestäneitä vaivoja, että ihmiset ei saa aikaa lääkärille, toteaa terveyskeskuslääkäri Mikko Skutnabb.
Moni vaiva hoituu jatkossa paikallispuhelun hinnalla. Jokainen toteutumaton lääkärissäkäynti säästää euroja kuntien kukkaroon. Ehkä puolet siitä lääkärissä käynnin hinnasta.

- Maksimissaan kunnalle 120 euroa, jopa ylikin; Skutnabb laskee.

Ensineuvopalvelun enemmistöosakkuus on Sitralla.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 28.10.2003)

Lue myös:

    Uusimmat