Sairaanhoitajat rukoilevat homoista heteroita - sairaanhoitajaliitto ei hyväksy

Homojärjestöissä ihmetellään sairaanhoitajien suhtautumista homoseksuaalien eheytyshoitoon. Sateenkaariyhteisöjen ylläpitämän Ranneliike.net-sivuston mukaan moni sairaanhoitaja haluaisi rukoilun ja terapian avulla muuttaa homoja heteroiksi.

Asia selvisi sivuston tekemässä kyselyssä, joka lähetettiin sielunhoitoterapiaa tekeville sairaanhoitajille.

Sairaanhoitajaliiton puheenjohtaja Merja Meraston mukaan sairaanhoitajaliitto ei kuitenkaan tue uskomushoidoiksi luokiteltavaa toimintaa.

– Yrittäjäyhteisömme on hyvin tarkka sairaanhoitajayrittäjien yritystoiminnasta ja sen laadusta. Olemme pahoillamme niiden henkilöiden puolesta, joille tällainen toiminta on saattanut aiheuttaa pahaa mieltä ja ongelmia omaan elämäänsä.

Meraston mukaan vain harvat sairaanhoitajaliiton jäsenet ilmoittavat tekevänsä sielunhoitoa.

– Ainoastaan kolmella sairaanhoitajayrittäjällä, jotka ovat meidän rekisterissämme tai joiden tiedot ovat meidän verkkosivuillamme, oli sielunhoito siellä heidän omassa toimialassaan. Heilläkään se ei ollut heidän päävastuullinen toimialansa.

Hän myöntää kuitenkin, että liitossa ei voi kontrolloida kaikkea.

– Sitähän me emme tiedä, emmekä voi jokaisen kohdalla valvoa, mikäli hän on hankkinut jotain muuta koulutusta, esimerkiksi terapiakoulutusta tai teologista koulutusta, jonka mukaan tai jonka avulla he voivat sitten harjoittaa toisentyyppistä yrittäjätoimintaa, Merasto toteaa.

Meraston mukaan asiaa kuitenkin selvitetään sairaanhoitajaliitossa parhaillaan.

–Otamme todellakin vakavasti tämän viestin, mikä tuli sateenkaariyhteisöjen välittämänä. Mielestämme on hyvä, että näitä asioita selvitellään, jolloin sitten voidaan korjata ja parantaa asioita.

Lue myös:

    Uusimmat