Sairaaloissa ruuhkaa virusepidemioiden vuoksi

Osa Suomen sairaaloista on ruuhkautunut noro- ja RS-virusten epidemioiden vuoksi.

- Osastoja on jouduttu sulkemaan tilapäisesti uusilta potilailta, mikä on taas ruuhkauttanut muita osastoja. Näin syntyy helposti kierre, kertoi Hyksin infektiosairaalan ylilääkäri, professori Ville Valtonen.

Valtosen mukaan Helsingissä ripulia ja oksentamista aiheuttava norovirus sekä RSV-hengitysinfektio ovat aiheuttaneet monella osastolla epidemioita. Huipussaan oleva noroviruksen epidemia on Valtosen mukaan eräs 2000-luvun pahimpia.

Myös Turun terveyskeskuksen päivystys on ollut helisemässä noroviruksen kanssa viime viikkoina. Vaikein tilanne oli tämän viikon alussa.

- Meillä oli välillä yli puolet vuoron henkilökunnasta kipeänä, sairaanhoitaja Tiina Heino sanoi.

- Olemme tehneet eristysosastoja, mutta ei tällaista tautia noin vain pysäytetä.

Osa maata on kuitenkin selvinnyt vähemmällä. Esimerkiksi Kuopiossa tai Oulun seudulla ruuhkia ei ole ollut.

Myöskään Tampereen ensiavussa Acutassa ei ole suuria ongelmia. Ylilääkäri Tuuli Löfgren arvioi, ettei norovirus vaikuta tällä kertaa tavallista ärhäkämmältä. Sairastuneille on ollut kuitenkin välillä hankalaa löytää jatkohoitopaikkaa tartuttamisvaaran takia.

(MTV3 - STT)

Katso Pekko Ylösen juttu (Seitsemän uutiset 26.3.2010)

Lue myös:

    Uusimmat