Sairaaloiden laatuvertailua saadaan vielä odottaa Suomessa

Virallista sairaaloiden laatuluokitusta saadaan Suomessa odottaa vielä ainakin pari-kolme vuotta. Monessa Euroopan maassa vertailutiedot ovat olleet julkisia jo vuosia.

Erikoissairaanhoidon yhteen laatuongelmaan, potilasjonoihin, puututaan vihdoin kun viimeinenkin 20:sta sairaanhoitopiiristä on ilmoittanut sijoittavansa valtion vaatimat rahat jonojen purkuun. Liki viidennes sairaanhoitopiirien kunnista sen sijaan panttaa vielä osallistumispäätöstään.

Sairaanhoitopiireihin kuuluvista yli 400 kunnasta kymmenkunta on jo päättänyt olla sijoittamatta rahaa erikoissairaanhoidon potilasjonojen purkuun. Valtio antaa puolet mutta vaatii kunnilta toisen puolen tarvittavasta rahasta. Vajaan 70 kunnan kantaa vielä odotellaan.

Sairaanhoitopiireissä kaikki valtiolta saatava raha aiotaan kuitenkin käyttää, jos yksi kunta ei osallistu hankkeeseen niin toinen kunta käyttää senkin osuuden.

Potilasjonot on yksi tekijä, joilla sairaanhoitopiirien ja yksittäisten sairaaloiden laatua pitäisi voida vertailla. Sairaaloiden potilasvahinkomäärät ovat toinen esimerkki. Suomessa ei kuitenkaan vielä pariin vuoteen saada virallisia sairaalakohtaisia laatuvertailuja.

Monissa Euroopan maissa kuten Iso-Britanniassa sairaalat saavat laatutähtiä ja laadulla kilpaillaan. Suomessa, rekisteröidyn tiedon luvatussa maassa, vertailutietoja on runsaasti mutta niiden julkistamisessa ollaan varovaisia.

- Me halluamme ensiksi olla pääosin vakuuttuneita niistä mittareista, ettei tehdä sitten vääriä johtopäätöksiä. Jos mittarit ovat huonoja niin ei ole mitään järkeä tuoda niitä esiin, sanoo tutkimusprofessori Unto Häkkinen Stakesista.

- Pitää ottaa huomioon, ettei kyse ole pelkästään sairaalasta vaan myös siitä miten koko hoitoketju toimii, jatkaa Häkkinen.

Sairaaloiden ranking-lista ei pelota sosiaali-jaterveysministeriössä.

-Se on lista jonka tulisi aiheuttaa sairaaloissa tietynlaista pohdintaa ja analyysiä siitä miksi asiat ovat näin. Läpinäkyvyys terveydenhuollon asioista tulee lisääntymään, sanoo sosiaali- ja terveysministeriön neuvotteleva virkamies Jouko Isolauri.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 24.09.2002)

Lue myös:

    Uusimmat