Sairaalat kärsivät hoitajapulasta

Uuden selvityksen mukaan hoitajapula on vaikein neurologian osastoilla. Sen sijaan esimerkiksi lastenosastoilla hoitajia on yleensä riittävästi.

Useimmille sairaaloiden osastoille tarvittaisiin Kuntaliiton selvityksen mukaan nykyistä enemmän hoitajia, jotta potilaiden hoito olisi kyllin hyvää.

Hoitajatarve vaihtelee kuitenkin huomattavasti osastoittain. Pahiten hoitajavajeesta kärsivät neurologian osastot, mutta myös esimerkiksi sisätautien osastoille tarvittaisiin 2-3 hoitajaa nykyistä enemmän. Sen sijaan lapsipotilaita hoitavilla osastoilla sekä syöpä- ja synnytysosastoilla hoitajia oli yleensä riittävästi.

Hoitajan viran vuosikustannukset ovat noin 40 000 euroa. Keskimääräisellä osastolla on nykyisin 19 hoitajaa 23 sairaansijaa kohden.

Kuntaliitto ja sairaanhoitopiirit selvittivät osastojen hoitajatarvetta menetelmällä, jossa hoitohenkilökunta vertailee päivittäin potilaiden hoitotarvetta ja toisaalta omia mahdollisuuksiaan vastata tähän tarpeeseen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat