Sairaalat auki opiskelijavoimin kesällä

Sairaaloissa työskentelee tänä kesänä selvästi enemmän epäpätevää hoitohenkilökuntaa kuin edellisvuosina.

Tampereen yliopistollisessa sairaalassa puolet kesäsijaisuuksia tekevästä hoitohenkilöstöstä on tänä kesänä opiskelijoita.

"Vastaava tilanne oli joskus 15 vuotta sitten. Noin 30-50 prosenttia kesäsijaisista, uusista sijaisista, jotka aloittavat meillä, on terveydenhuoltoalan opiskelijoita. Tämä on huomattavasti enemmän kuin aikaisempina kesinä, jolloin meillä on ollut mahdollisuus saada valmiita kesäsijaisia, ammattiinsa valmistuneita", sanoo hallintoylihoitaja Pirjo Aalto Pirkanmaan sairaanhoitopiiristä.

Epäpätevään hoitohenkilöstöön joudutaan turvautumaan kesän aikana aiempaa enemmän kaikissa Suomen sairaaloissa. Helsingissä kesäsijaisista kolmannes on opiskelijoita. Epäpätevillä kesälomittajilla on riittänyt kysyntää myös Turussa, Oulussa ja Kuopiossa. Pätevää hoitohenkilöstöä julkisen puolen sijaisuudet eivät kiinnosta.

"Voi olla, että julkinen puoli ei houkuttele palkkauksellaan eikä työmäärällään, ja on tarjolla muita töitä, mihin voi hakeutua ammattitutkinnon jälkeen", Aalto arvelee.

Nuori ikä ei aina herätä luottamusta

Sairaanhoitajaksi opiskeleva Anu Rahko on kesähoitajana jo toista kesää Tampereen yliopistollisen sairaalan syöpäosastolla. Suhtaudutaanko häneen kuin ammattilaiseen?

"No ei ehkä, varsinaisesti, koska olen niin nuori, niin potilaat eivät täysin luota, ehkä iän takia. Monesti sitten varmistetaan sairaanhoitajalta tietoja tai pyydetään varmistamaan. En aina itsekään luota täysin itseeni, että pitää aika paljon varmistaa niitä asioita", Tampereen yliopistollisessa sairaalassa työskentelevä Rahko sanoo.
Pirkanmaan sairaanhoitopiiristä vakuutetaan, ettei opiskelijoiden käyttö näy hoidon laadussa. Vakituiselle henkilöstölle epäpätevä sijaistyövoima tietää kuitenkin suurempaa valvontavastuuta.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 27.05.2004)

Lue myös:

    Uusimmat