Sairaalamenot kasvaneet alkuvuonna

Suomen sairaanhoitopiirien laskeva menokäyrä on kääntynyt alkuvuonna lievään nousuun. Menot olivat elokuussa 4,5 prosenttia suuremmat kuin viime vuoden vastaavan jakson aikana. Rahassa tämä tarkoittaa 500 miljoonaa markkaa.

Keski-Suomen keskussairaalan johtajaylilääkäri Tapio Tervo kertoi Kuntaliiton Jyväskylässä järjestämillä sairaalapäivillä, että hänen johtamassaan sairaalassa menojen lisääntyminen on luonteva seuraus viime vuosien säästämisestä. -Takana on epärealistisen tiukkoja budjetteja. Vuodeosastoja ja kokonaisia toiminta-alueita, kuten ortopedia, on jouduttu menneinä vuosina joksikin aikaa sulkemaan kokonaan. Tämä säästämishistoria näkyy tämän hetken toiminnassa, Tervo sanoi.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin leikkausjonossa on 5 000 henkilöä. Ilmiö on tuttu muuallakin maassa. Esimerkiksi kaihileikkausta odotti elokuun lopussa lähes tuhat henkilöä enemmän kuin vuosi sitten. Suomalaiset julkiset sairaalat ovat saaneet tänä vuonna enemmän lähetteitä kuin viime vuonna. Tapio Tervon mukaan terveyskeskuslääkärille tulevat ihmiset osaavat nykyään vaatia lähetettä sairaalaan. Sairaalalla on nykyään myös aiempaa enemmän hoitokeinoja esimerkiksi syövälle. Sairaalojen menojen lisääntyminen johtuu myös lääkkeiden, hoitotarvikkeiden ja ostopalveluiden kallistumisesta, selvensi Kuntaliiton erityisasiantuntija Heikki Punnonen.

Palvelua useammille

Julkinen sairaalalaitos on pystynyt kymmenen vuoden jaksolla palvelemaan koko ajan useampia ihmisiä. Tämä johtuu päiväkirurgian lisääntymisestä. Yli puolet yleisten sairaaloiden potilaista saa nykyään tutkimukset, hoidot ja leikkaukset yöpymättä sairaalassa.

Kuluvan vuoden tietojen mukaan jo yhdeksän sairaalaa tekee enemmän kuin puolet leikkauksista päiväkirurgisesti. Kymmenen vuotta sitten päiväkirurgian osuus oli vain noin viisi prosenttia. Päiväkirurgia säästää yhteiskunnan kuluja kahdella tavalla: kallis vuodeosastohoito vähenee ja lääkäri voi tehdä kahden leikkauksen hinnalla nykyään kolme.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat