Sairaalahankkeelle soraääniä: Lapsia hoidetaan muuallakin

Uuden lastensairaalan rakennustyöt ovat alkaneet tänään Helsingissä.

Suuren mediahuomion ja kansalaisten myötätunnon saanut hanke on yllättänyt mukana olleet: tarkoituksena oli kerätä 30 miljoonaa viidessä vuodessa, mutta keräyssumma saatiin kasaan jo puolessatoista vuodessa. 

Uusi lastensairaala korvaa Lastenklinikan ja Lastenlinnan vanhentuneet tilat ja sen on tarkoitus valmistua vuonna 2017.

– Tämä oli tosi suuri ilo. Jos lapsi voi hyvin ja on terve, hän säteilee iloa ympärilleen. Tämä on yksi suuri ilon päivä suomalaisen sairaanhoidon historiassa, rakennustyömaan aloitustilaisuudessa mukana ollut emerituspiispa Eero Huovinen sanoi MTV Uutisliven suorassa lähetyksessä.

– Se, mitä ihmiselle tapahtuu ihan elämän alkuvaiheessa, määrää elämää eteenpäin. Jokainen, joka on elänyt pidempään, ymmärtää tämän. Täällä moni puhuja on muistellut omaa lapsuuttaan ja sitä, miten on ollut täällä hyvässä hoidossa. Minäkin olen ollut täällä muutamaan kertaan täällä hoidettavana pikkupoikana, siitä jäi hyvät muistot.

Suomalaisten auttamishalu on yllättänyt myös piispan.

– En alkuvaiheessa osannut uskoa, että näin hyvin saadaan suomalaisten sydämet ja kukkarot aukeamaan. Uskon yhteistoimintaan, vapaaehtoiseen ja julkiseen toimintaan. Niitä ei pidä panna vastakkain. On tulossa sellaisia aikoja eteen, että tarvitaan sekä julkisen vallan pitkää vastuuta että yksityisten ihmisten aloitteellisuutta.

"Myös maakunnissa hoidetaan lapsia"

Helsinkiin rakennettava lastensairaala on toki koko valtakuntaa hyödyttävä hanke, mutta soraääniäkin on kuulunut.

Maakuntien lastensairaalat ovat kampanjan aikana huomauttaneet useaan otteeseen, että uusien tilojen ja korjaamisen tarvetta on myös muualla Suomessa.

– Mekin täällä Savossa rakennamme lapsille. Uusi rakennus valmistuu, se sisältää tiloja aikuisten, lasten ja vastasyntyneiden käyttöön, sanoi Uutislivessä palvelualuejohtaja Leena Setälä Kuopion yliopistollisesta sairaalasta.

– KYS:in vastuulla on lasten vaativa sairaanhoito lukuun ottamatta niitä hoitoja, jotka ovat kansallisesti keskitettyjä. HUS:iin lähetämme muun muassa sydänleikkaukset ja elinsiirrot.

Setälän mukaan Helsingin lastensairaalahanke on hieno ja hyvä HUS:in piirin perheille, mutta hän muistuttaa, että lapsia hoidetaan vaativissa tilanteissa muuallakin.

– Meillä kunnat joutuvat rahoittamaan hankkeen kun ei ole ollut valtionapua saatavilla.


Lue myös:

    Uusimmat