Saimaannorpille vähän kuutteja - kanta taantuu yhä

Saimaannorpille on syntynyt tänä keväänä vain nelisenkymmentä kuuttia. Poikaslaskennan tulos on metsähallituksen mukaan selvä pettymys ja vaatii suojelutoimien lisäämistä, erityisesti keväisten verkkokalastusrajoitusten laajentamista.

Metsähallituksen mukaan vapaaehtoisia kalastusrajoituksia tarvitaan kuuttien verkkokuolemien estämiseksi noin 1500 neliökilometriä. Nyt niitä on syntynyt vasta noin puolet tarvittavasta määrästä.

Joidenkin vesialueiden omistajien mielestä verkkoon kuolleiden kuuttien määrää liioitellaan. Tutkija kuitenkin kysyy, minne muualle kuutit sitten voisivat hävitä.

- On erittäin todennäköistä, että 20-30 kuuttia kuolee joka vuosi kalaverkkoihin, koska ne kuutit kuitenkin katoavat. Muita kuolinsyitä me emme ole löytäneet, ja tätä on kuitenkin seurattu 30 vuotta, toteaa suojelubiologi Tero Sipilä Metsähallituksesta.

Saimaannorppien kanta on vahvin Savonlinnan ympärysvesillä. Muualla Saimaalla se on kuitenkin niin ohut, että lisääntyminen on paikoin yksittäisten norppien varassa.

- Kyllähän tämä on huono tilanne. Silloin, kun nämä leudot talvet olivat muutama talvi takaperin, olimme samassa tilanteessa. Meillä jäi silloin vain 40 kuuttia vierotuksen jälkeen eloon, sanoo Tero Sipilä.

Paine norpan suojeluun onkin kasvamassa. Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila piti tänään poikaslaskennan tulosta niin heikkona, että vapaaehtoisilla toimilla on saatava tulosta vuoden sisällä.

- Katsotaan, onko saatu (tulosta) riittävästi ja tarvitaanko tiukempia toimia, Anttila lupaili.

Katso Keimo Lehtiniemen juttu MTV3 Katsomosta (Seitsemän uutiset 05.05.2009)

Lue myös:

    Uusimmat