Saimaankaupungista äänestetään huomenna

Lappeenrannan, Joutsenon, Imatran ja Rautjärven kaavailemasta kuntaliitoksesta äänestetään huomenna valtuustoissa. Selvitystyön jatkumisesta huolimatta Saimaankaupungin syntyminen on kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys.

Jo nyt näyttää siltä, että Saimaankaupunki-hanke ainakin viivästyy.

Lappeenrannan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja on jopa valmis romuttamaan kuntaliitoksen aiotussa muodossa, koska se ei ole saanut kansan tukea.

- Rautjärvihän on jäämässä melko varmasti pois ja kaksi mielipidetiedustelua on selvästi osoittanut, että tämä Saimaankaupunki tässä muodossa ei saa riittävää kannatusta vaan vastustajia on huomattavasti enemmin, sanoo Lappeenrannan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Erkki Pulli.

Mitä pitemmälle yhdentymishanke etenee, sitä enemmän löytyy epäröijiä.

- Minun mielestäni ongelma on se, että me, jotka olemme hankkeessa keskeisesti mukana, emme ole osanneet ihmisille oikein kertoa, mikä on Saimaankaupungin tarkoitus ja toisaalta meillä itselläkään ei ole vielä kaikkia yksityiskohtia tiedossa, kertoo Imatran kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pentti Komi.

Lähinnä demareiden ja kokoomuslaisten ajamana 100 000 asukkaan Saimaankaupungilla tavoitellaan yksiselitteisesti kilpailukykyä kuntakentässä. Vähintäänkin aikalisä tarvitaan, ennenkuin Saimaankaupunki piirretään Suomen kartalle.

- Tämän hetkinen tavoite on 1.1.2005, mutta epäilen, että se siirtyy. En uskalla veikata, että mihin. Toivon mukaan ei kuitenkaan kovin pitkälle.

Tämä hanke päättyy tämän vuoden puolella ja ennenkuin uusi hanke syntyy, siihen saaattaa mennä vuosia.

Pullin mukaan 80 prosenttia kansalaisista haluaa kansanäänestyksen. Syntyykö Saimaankaupunki ?

- Ei synny, toteaa Pulli.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 23.03.2003).

Lue myös:

    Uusimmat