Säilöönottoyksikkö aikoo tehostaa valvontaa

Helsingin säilöönottoyksikkö aikoo tehostaa valvontaa estääkseen pakoyritykset. Eilisiltana Katajanokan säilöönottoyksiköstä karkasi venäläinen turvapaikanhakija Mies on edelleen karkuteillä.

Samaan aikaa pakoa yritti myös toinen mies, mutta hänet saatiin kiinni rakennuksen katolta.

Säilöönottoyksikön vastaava ohjaaja Aune Hovi ei osannut vielä sanoa, miten valvontaa aiotaan tehostaa.

-Yritämme miettiä työkäytäntöjä ja vahvistaa valvontaa entisestään. Meidän täytyy katsoa, mihin henkilökuntaa riittää, Hovi totesi.

Katajanokalta on karannut tänä kesänä neljä säilöönotettua.

Kaksi miestä karkasi heinäkuun alussa sahaamalla ikkunan edessä olevat kalterit poikki. Myös eilisiltana turvapaikanhakijat pääsivät rakennuksesta ulos sahaamalla kalterit poikki.

Hovin mukaan säilöönottoyksikön valvontakameroiden paikkaa on vaihdettu heinäkuun aikana. Myös tilojen valaistusta on muutettu.

Eilen tiistai-iltana muurin yli pakoon päässyttä miestä etsittiin ravintoloista, raitiovaunuista, yksityisautoista ja venäläisten suosimasta matkustajakodista. Koko Katajanokan kaupunginosa oli eristettynä tunnin ajan.

Helsingin säilöönottoyksikössä säilytetään maasta käännytettäviä tai karkotettavia ulkomaalaisia ja turvapaikanhakijoita, joiden henkilöllisyys on epäselvä. Säilöönottoyksikössä on 30 paikkaa.

Venäläinen turvapaikanhakija on edelleen karkuteillä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat