Polttoainetta kuljettanut säiliörekka ja linja-auto törmäsivät Kauhavalla – kolme henkilöä sairaalaan

Kauhavalla Etelä-Pohjanmaalla on sattunut tänä aamuna säiliörekan ja linja-auton risteyskolari. Turmassa loukkaantui kolme ihmistä, joista kaksi oli alaikäisiä.

– Se on nyt täsmentynyt, että polttonesteitä on tämän säiliörekan kyydissä ollut, kertoo komisario Tomi Mansikkamäki Pohjanmaan poliislaitokselta.

– Palovaara siinä on ollut, mutta ei tällä hetkellä, sillä säiliö ei ole vuotanut, hän jatkaa.

Pelastuslaitos kertoo tiedotteessaan että linja-autossa oli viisi matkustajaa onnettomuushetkellä. 

Onnettomuuspaikalta on toimitettu kolme henkilöä sairaalahoitoon. 

– Uhreista yksi on aikuinen ja kaksi alaikäistä lasta. Heillä ei tämän hetkisen tiedon mukaan ole vakavia vammoja, kertoo pelastuslaitos tiedotteessaan. 

Onnettomuuspaikka sijaitsee Etelä- Pohjanmaan alueella Alahärmän raviradasta noin 9 kilometriä Uusikaarlepyyn suuntaan, Ekolan ja Holman välisellä tieosuudella. 

– Raivaustyöt ovat käsittääkseni hyvässä käynnissä. Toivomme että alueella liikkuvat ihmiset ymmärtävät laskea ajonopeuksiaan. Näin saadaan raivaustyöt toteutettua turvallisesti loppuun saakka, Mansikkamäki sanoo.

Paikalla on yhä poliisin yksiköitä tutkimassa onnettomuuspaikkaa.

– Rikosepäilyjä tulee, sillä tällaisia onnettomuuksia ei tapahtu, ellei joku osapuoli riko lakia. Nimike ei ole vielä varmistunut, mutta joko liikenneturvallisuuden vaarantaminen tai törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, Mansikkamäki toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat