Sailas varoittaa budjettikurin löystymisestä

Valtiosihteeri Raimo Sailas on huolissaan eduskunnan budjettikurin höltymisestä.

Valtiosihteri Raimo Sailas on huolissaan eduskunnan budjettikurin löystymisestä.

Valtiosihteeri Raimo Sailas varoittaa poliitikkoja palaamasta entiseen punamultakauden "sulle, mulle" -jakopolitiikkaan. Merkkejä siitä näkyi Sailaksen mukaan, kun eduskunta ohitti hallituksen tahdon ja lisäsi tiemäärärahoja 160 miljoonalla eurolla.

-Näistä investoinneistahan osa selittyy sillä, että maakuntien kansanedustajat tarvitsivat jotain, jolla perustella Vuosaaren sataman puolesta äänestämistään, Sailas sanoo Turun Sanomien ja Aamulehden haastattelussa.

Tulojen ja menojen tasapainottaminen on Sailaksen mukaan ensi vaalikaudella paljon nykyistä vaikeampaa, sillä verotulot pienenevät väistämättä.

Hallituksen työllisyysryhmää vetävän Sailaksen mukaan ainoa keino hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämiseen nykyisellä veroasteella on työnteon lisääminen. Työvoiman määrä kääntyy kuitenkin Suomessa laskuun jo vuonna 2004, joten käytännössä työnteon lisääminen tarkoittaa tehokkaampaa opiskelua ja myöhäisempää eläkkeelle siirtymistä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat