Sailas perää keskustelua hyvinvointivaltiosta

Valtiovarainministeriön valtiosihteeri Raimo Sailas perää poliittista keskustelua hyvinvointivaltion tulevaisuudesta. Sailas esittää tänään Aamulehdessä julkaistussa haastattelussa, että ainakin opintotuki, eläkeiän nostaminen ja julkisten palvelujen hinnat olisi nostettava pöydälle.

-Hyvinvointivaltion tulevaisuutta luotaava poliittinen keskustelu on jäänyt kovin vähälle. Olisi hyvä, että kriitikot ilmoittautuisivat ja esittäisivät argumenttinsa, jolloin hyvinvointivaltion puolustajat joutuisivat hiomaan ajatuksiaan, sanoo Sailas.

Sailaksen mielestä opintotukea tulisi kehittää sellaiseen suuntaan, että yliopistoista ja korkeakouluista valmistuttaisiin nykyistä rivakammin. Hän ei pidä mielekkäinä opiskelijajärjestöjen esittämiä vaatimuksia siitä, että opinnot pitäisi voida rahoittaa kokonaan suoralla opintotuella ilman lainaa.

Opintorahan pienentämistä hän ei kuitenkaan kannata.
-Opiskelu on investointi, jota on voitava rahoittaa lainanotolla. Nykyinen opintotukijärjestelmä suosii suoranaista laiskottelua, arvostelee Sailas.

Elämänkaaren toisessa päässä taas keskimääräinen eläkkeellesiirtymisikä pitäisi Sailaksen mukaan saada nykyistä myöhäisemmäksi. Väestön ikääntymisen tuomiin pulmiin on hänen mielestään kiinnitetty liian vähän huomiota.

-Väestön ikääntyminen johtaa siihen, että työeläkerahastojen ylijäämä pienenee. Silloin joudutaan tilanteeseen, että valtiontalouteen on saatava ensi vuosikymmenen alussa ylijäämää, jotta suurten ikäluokkien eläkkeisiin riittäisi varoja, selvittää Sailas.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat