Mainos

Sailaksen mielestä verojen on noustava

Valtiovarainministeriön valtiosihteeri Raimo Sailas uskoo verojen nousevan seuraavalla hallituskaudella.

Verojen korottaminen on Sailaksen mukaan vuonna 2011 pidettävien eduskuntavaalien jälkeisen hallituksen velvollisuus riippumatta hallitukseen pääsevistä puolueista.

Sailaksen mielestä erityisesti arvonlisäveron on noustava merkittävästi. Sailas ennustaa, että työeläkemaksujen ja kunnallisveron korotus tulevat olemaan suuremmat kuin tuloveron mahdollinen pienentäminen.

Turun Sanomien ja Väli-Suomen sanomalehtien haastattelema Sailas heittää kritiikkiä myös hallitusten suuntaan.

- Meitä virkamiehiä jäi karvastelemaan se, että joillekin päättäjille näyttivät kelpaavan paljon mieluummin sellaiset viestintuojat, joilla oli miellyttävämpi viesti.

Valtiovarainministeriössä on käynnistymässä selvitys, jossa valmistellaan erilaisia vaihtoehtoja kiihtyvän velkaantumiskierteen katkaisemiseksi. Ne julkistetaan runsaan vuoden kuluttua, jotta vaalitaisteluun lähtevillä puolueilla on käytössään faktoja Suomen todellisesta taloustilanteesta.

Maan talouden tämän hetken tilasta saadaan lisätietoa tänään ja huomenna, kun valtiovarainministeriö julkistaa talousennusteensa ja pääministeri Matti Vanhanen antaa eduskunnalle tiedonannon.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.