Sähköyhtiö puolustautuu: Markkinaoikeuskiista koskee pientä laskutusvirhettä

Sähköyhtiö 220 Energian mukaan sen kiistassa kuluttaja-asiamiehen kanssa on kyse pienestä, yhteensä noin 2000 euron laskutusvirheestä, jotka on jo oikaistu.  

– Korjasimme asian kesäkuussa 2014 ja pahoittelemme, että asiassa kesti kauan, yhtiö kertoi.  

Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) kertoi eilen vieneensä asian markkinaoikeuteen, koska katsoo yhtiön rikkoneen lakia sähkösopimusten myynnissä. 220 Energian mielestä tämä on väärin ilmaistu, koska kyse ei ole myynnistä vaan laskutuksesta.

Myös KKV korjasi myöhemmin tiedotteensa otsikkoa.  

220 Energia kiistää myös KKV:n kannan, jonka mukaan se olisi tiedottanut hinnoittelun muutoksista asiakkaille lain vastaisesti. Hinnoittelua on sen mukaan muutettu vain kaksi kertaa, ja molemmilla kerroilla asiasta on ilmoitettu lain mukaisella tavalla. Yhtiö kertoo pyytäneensä asiaan myös Energiamarkkinaviraston kantaa.

Korjattu jutun otsikkoa ja ingressiä: Laskutusvirheessä on kyse yhdestä laskusta, ei useammasta.

Lue myös:

    Uusimmat