Sähkötapaturmissa kuoli viime vuonna kolme

Turvatekniikan keskukselle ilmoitettiin viime vuonna 43 sähkötapaturmaa, joista kolmessa uhri sai surmansa.

Sähkömies

Turvatekniikan keskukselle ilmoitettiin viime vuonna 43 sähkötapaturmasta, joissa uhri sai sähköiskun tai joutui valokaaren polttamaksi. Kolmessa tapauksessa tapaturman uhri kuoli ja parissakymmenessä tapauksessa seurauksena oli uhrin loukkaantuminen. Muissa tilanteissa selvittiin lähinnä säikähdyksellä.

Viime vuoden sähköiskukuolemista yksi tapahtui ilmajohtoon kosketuksen seurauksena työkoneella työskenneltäessä. Toisessa oli syynä väärin kytketty ulkopistorasia, minkä seurauksena pientalon maalauksessa käytetyn, pistorasiaan liitetyn nostolaitteen kuori tuli jännitteiseksi. Kolmas sattui käytettäessä hitsauslaitetta märissä olosuhteissa, johon laitetta ei ollut tarkoitettu.

Sähkötapaturmakuolemat ovat viime vuosina kohdanneet lähes pelkästään sähköalaan perehtymättömiä. Sähköalan ammattilaisia on kuollut sähköiskuihin vain noin kerran kymmenessä vuodessa. Maallikoita sen sijaan kuolee sähköiskuun keskimäärin kolme vuodessa.

Sähköiskukuolemat ovat Suomessa olleet jo parinkymmenen vuoden ajan suhteellisen harvinaisia. Kohtalokkailta sähköiskuilta ei kuitenkaan yhtenäkään vuonna ole kokonaan vältytty. Valtaosa vakavista onnettomuustapauksista voitaisiin välttää muutamien perussääntöjen noudattamisella: Ilmajohtojen (=pylväiden kannattelema sähköjohto) lähellä pitää olla erityisen varovainen, korostaa Turvatekniikan keskus.

Suurjännitejohtoon ei tarvita edes kosketusta, vaan sähkö "hyppää" johtavaan esineeseen pienen ilmavälin yli muodostaen valokaaren, jos esine viedään liian lähelle johtoa. Kuolemaan johtaneita onnettomuuksia on sattunut esimerkiksi työmailla ajoneuvojen työkoneiden käyttäjille sekä vapaa-aikana erikoispitkien hiilikuituisten onkivapojen kanssa kulkeville. Myös sähköistetyillä radoilla junien katoille kiipeilevät nuoret ovat menettäneet henkensä valokaarionnettomuudessa.

Sähkötöitä teetettäessä kannattaa olla huolellinen. Sähkötöitä eivät saa tehdä kuin osaavat ja rekisteröidyt sähköalan ammattilaiset. Sähköasennuksen tekijän on tehtävä työlleen käyttöönottotarkastus ja laadittava siitä tilaajalle pöytäkirja, Turvatekniikan keskus korostaa.

Rikkinäisiä sähkölaitteita ei tule ollenkaan käyttää, vaan ne on ensin korjautettava ammattilaisella kuntoon. Vesi ja sähkölaitteet on yleensä syytä pitää erillään, eikä kostealla ilmalla pidä puuhailla ulkona sähkölaitteiden kanssa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat