Sähköpula ja säteily vaikeuttavat ydinvoimalan jäähdytystöitä

Yhä useammat ulkomaalaiset liittyivät tänään ihmisvirtaan, joka suuntasi matkansa pois Japanista. Pakoa kiihdytti kasvava ydinkatastrofin pelko. Useat maat antoivat kansalaisilleen kehotuksen poistua Fukushiman ydinvoimalan lähialueilta.

Ulkomaita ja lähtijöitä ei vakuuttanut Japanin viranomaisten ilmoitus, että maa lisää ponnistelujaan pahoin vaurioituneen ydinvoimalan jäähdyttämiseksi. Vettä yritettiin ruiskuttaa reaktoreihin ja polttoainealtaisiin vesitykkien ja erityispaloautojen avulla. Taistelua käytiin myös helikopterein pudottamalla niistä kymmeniä tonneja vettä.

Pelastusoperaatioita häiritsi korkea säteilytaso, eikä kenelläkään ollut tarkkaa tietoa, miten paljon vettä perille kohteisiin onnistuttiin saamaan.

Korkea amerikkalaisviranomainen arvioi, että nelosreaktorin käytetyn polttoaineen allas saattoi olla kuivillaan. Altaan ympärillä olevaa säteilytasoa hän kuvasi erittäin korkeaksi.

- Pelastustyöntekijöiden on hyvin vaikea päästä reaktoreiden lähelle. He saattavat saada kuolettavia säteilyannoksia hyvin lyhyessä ajassa, Yhdysvaltain ydinvalvontakomissiota johtava Gregory Jaczko totesi.

Fukushiman ydinvoimayhtiön edustajat kuitenkin uskoivat, että nelosreaktorin altaassa on edelleen vettä. He asettivat pelastusponnisteluissa ykkössijalle kolmosreaktorin polttoainealtaan.

Jäähdytyksen kannalta ratkaisevaa sähköä ei saatu vielä tänäänkään johdettua laitokselle.

- Niin kauan kuin sinne ei ole saatu sähköä, ollaan aikamoisten tilapäisratkaisujen varassa, kuvasi Säteilyturvakeskuksen (STUK) ylitarkastaja Riku Mattila tilannetta alkuillasta.

Vaikka kriisin ratkaisuyrityksissä tärkeintä on polttoaineen pitäminen veden alla ja päästön estäminen, hyvin lähelle asteikossa kipuaa Mattilan mukaan myös sähkön saaminen laitokselle.

IAEA: Tilanne "hyvin vakava"

Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n asiantuntijaryhmä lähti tänään kohti Japania.

- (Fukushiman) tilanne jatkuu hyvin vakavana, sanoi järjestön johtaja Yukiya Amano juuri ennen matkaa.

Säteilyturvakeskuksen ryhmäpäällikkö Keijo Valtonen arvioi, että Fukushimasta voi pahimmassa tapauksessa seurata lähialuille yhtä voimakas ydinlaskeuma kuin Tshernobylissä. Hänen mukaansa evakuointialuetta jouduttaisiin tällöin laajentamaan jopa vajaaseen 50 kilometriin.

Viranomaiset jatkoivat ydinvoimalan lähiseutujen asukkaiden evakuointeja. Jo alkuviikosta kodeistaan joutuivat lähtemään 20 kilometrin säteellä asuvat, ja evakuoitujen joukkoon liittyi nyt 10 000 ihmistä, jotka asuvat 20-30 kilometrin päässä voimalasta.

Ympäristöjärjestö Greenpeacen mukaan alueella on silti edelleen kymmeniätuhansia asukkaita.

Kylmyys uhkaa pikkulapsia

Terveydenhuollon asiantuntijat yrittivät yleisen säteilypaniikin keskellä muistuttaa, että Japanin koillisosien tuhoalueilla on myös muita, vielä akuutimpia huolenaiheita.

Miljoonat ihmiset ovat edelleen ilman vettä, sähköä ja polttoainetta ja kärsivät ruokapulasta. Myös kylmyys ja kova lumentulo lisäävät monin paikoin niiden ahdinkoa, jotka selvisivät hengissä perjantain maanjäristyksestä ja sitä seuranneesta tsunamista.

-Tällaisissa lämpötiloissa pienet lapset ovat alttiita flunssalle ja muille infektioille, kuvasi Pelastakaa Lapset -järjestöä edustava Steve McDonald.

Hän arvioi, että kotia vailla on ainakin 100 000 lasta. Kodeistaan on evakuoitu kaikkiaan puoli miljoonaa ihmistä.

(MTV3 - STT -AFP-Reuters)

Katso Säteilyturvakeskuksen ylitarkastaja Riku Mattilan puhelinhaastattelu (Seitsemän uutiset 17.3.)

Lue myös:

    Uusimmat