Mainos

Sähköpörssi Kantaverkolle

Suomen Kantaverkko osti tänään tehdyllä kaupalla Sähköpörssin koko osakekannan Helsingin pörssiltä. Yhtiöt tekivät kauppaa koskevan aiesopimuksen marraskuussa. EL-EXin toiminta siirtyy pois Helsingin pörssistä helmikuussa, jolloin yhtiö avaa oman toimipisteen Helsingin keskustassa.

-EL-EX ryhtyy kevään aikana välittämään pohjoismaisen sähköpörssin Nord Poolin palveluja, kertoi yhtiön hallituksen puheenjohtaja, Kantaverkon varatoimitusjohtaja Juha Kekkonen.

Tarkoituksena on Kekkosen mukaan kehittää Sähköpörssin nykyisestä tuotteesta uusi pohjoismaisia markkinoita täydentävä sähköpörssituote, joka mahdollistaa kaupankäynnin lähellä toimitusajankohtaa. Se alkaisi vuoden lopulla, mihin saakka EL-EX jatkaa nykyistä tuotetarjontaansa.

Sähköpörssi aloittaa Nord Pool -asiakaspalvelun kevään aikana. Nord Pool määrittää Suomen omaksi tarjous- ja hinta-alueeksi. Kekkosen mukaan tämä tapahtuu näillä näkymin huhti-toukokuussa. -Sen jälkeen Suomi on Pohjoismaiden spotmarkkinoiden integroitu osa.

Kantaverkko on myöhemmin menossa Nord Poolin osaomistajaksi yhdessä ruotsalaisen Svenska Kraftnätin ja norjalaisen Statnettin kanssa. Silloin EL-EXistä tulee osa pohjoismaista sähköpörssiä.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.