Sähkön hinta lievästä laskusta huolimatta edelleen korkealla

Sähkön tarjoushinnat putosivat kesän aikana hieman kevään huippulukemista, mutta tämän kuun aikana hintojen lasku on tasaantunut.

Hintatietoja keräävän Vaasan energiainstituutin mukaan muutamat energiayhtiöt ovat kuitenkin jo ilmoittaneet alentavansa hintoja taas ensi kuussa.

Kuluttajahintojen lasku johtuu Fortumin mukaan tukkuhintojen alenemisesta, mikä aiheutuu Pohjoismaiden hyvästä vesitilanteesta sekä päästöoikeuksien hintojen laskusta.

Fortum pudottaa yleissähkön hintaa 0,33 sentillä kilowattitunnilta lokakuun alussa kestosopimuksissaan, joita tarkistetaan kolmen kuukauden välein.

Fortumin myyntijohtaja Jukka Toivonen arvioi, että myös seuraavat hintamuutokset ovat alaspäin. Kova pakkastalvi voi kuitenkin muuttaa suunnan.

Muista yhtiöistä muun muassa kuopiolainen Savon Voima ilmoittaa alentavansa toistaiseksi voimassa olevien sopimusten myyntihintoja 2-4 prosentilla ensi kuun puolivälissä.

Energiainstituutin VaasaEMG:n tiedotuspäällikkö Teemu Närvä muistuttaa kuitenkin, että hinnat ovat edelleen lähes huippukorkeita.

-Ei voi puhua, että olisi käynnissä sähkön alennusmyynti, Närvä huomauttaa.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat