Sähkön hinta jatkoi huimaa nousua

Sähkön kuluttajahinnat nousivat viime vuonna jälleen huomattavasti. Useimmat sähköyhtiöt korottivat toistaiseksi voimassa olevien sähkösopimusten hintoja vielä vuoden lopulla, vaikka sähkön pörssihinnat putosivat jo jyrkästi.

Ainoastaan kahden vuoden määräaikaiset sopimukset lähtivät laskuun Nord Pool -sähköpörssin hintojen mukana. Kahden vuoden määräaikaiset sopimukset ovat olleet lähes jatkuvasti selvästi kalliimpia kuin toistaiseksi voimassa olevat sopimukset.

Energiamarkkinaviraston ylijohtaja Asta Sihvonen-Punkka epäilee, että yksi syy outoon hintakehitykseen voi löytyä sähköyhtiöiden tekemistä johdannaissopimuksista. Sähköyhtiöt pyrkivät suojaamaan johdannaissopimuksella itsensä pörssisähkön voimakkailta hintavaihteluilta.

Joskus johdannaisveikkaukset menevät pieleen, ja sähköyhtiön tukkusähköstä maksama hinta on huomattavasti korkeampi kuin päivän pörssihinta. Asiasta on kuitenkin vaikeata ellei mahdotonta saada selvää, vaikka edessä olisivat sähköyhtiöiden tilinpäätösten kryptiset liitetiedot johdannaisista.

- Läpinäkyvyyttä pitäisi lisätä sähkön hinnan muodostumisessa, Sihvonen-Punkka vaatii.

Ongelma liittyy nimenomaan kuluttajahintojen muodostumiseen, sillä pörssihinnat ja sähkön siirtohinnat tiedetään tarkasti. Energiamarkkinavirastolla on sananvaltaa siirtohintoihin, mutta sähkön hinnan asettaminen on pelkästään sähköyhtiön päätettävissä.

Kuluttajahinnat heiluvat joka tapauksessa selvästi vähemmän kuin pörssihinnat. Vaikka kuluttajahinnat ovat nyt korkealla suhteessa pörssihintoihin, kesällä ja alkusyksystä tilanne oli päinvastoin.

Lisähintaa 210 euroa

Sähkön hinta on noussut voimakkaasti ja johdonmukaisesti lähes neljän vuoden ajan. Viime vuonna lähes kaikki sähkönmyyjät nostivat kuluttajahintojaan.

Energiamarkkinaviraston mukaan kotitalouksille myydyn sähköenergian vähittäishinnat kohosivat keskimäärin reilut 17 prosenttia. Sähkölaskut kallistuivat hieman hitaammin, sillä siirtomaksut muuttuivat vain hieman. Sähköenergian, sähkönsiirron ja verot sisältävä kokonaishinta nousi tyypillisillä kerrostaloasujilla 10 prosenttia ja sähkölämmitystalouksilla 13 prosenttia.

Kerrostalossa asuville kuluttajille tämä merkitsi 30 euron ja sähkölämmitystalouksille lähes 210 euron lisälaskua viime vuoden aikana. Keskimääräinen kerrostalokäyttäjä maksoi sähköstään yli 600 euroa. Sähkölämmitystalossa lasku oli yli 1800 euroa.

Sähkön siirtohinnat ovat olleet reaalisesti laskussa lähes koko 2000-luvun. Kuluttajahintojen nousu tulee puhtaasti itse sähkön hinnasta. Sihvonen-Punkan mukaan sähkön myyjiä kilpailuttamalla on sen vuoksi saavutettavissa entistä suuremmat säästöt.

Eurooppalaisittain halpaa

Eurooppalaisittain sähkö pysyi kuitenkin halpana Suomessa, mutta useimmissa muissa maissa sähkön tarve on pienempää ilmasto-olosuhteiden vuoksi. Sähkölasku vie Suomessa suhteellisesti suuremman osan tuloista, mutta Energiamarkkinavirastolla ei ollut tarjota asiasta tarkempaa tietoa.

Tanskassa sähkö maksaa noin kaksi kertaa enemmän kilowattitunnilta kuin Suomessa. Tanskalaiset eivät kuitenkaan käytä sähkölämmitystä, joten heidän sähkön kulutuksensa on keskimäärin tuntuvasti suomalaisia vähäisempää.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat