Sähkölaitteiden ympäristödirektiivi voimaan

Tästä päivästä lähtien EU-alueella myytävistä sähkölaitteista ei saa löytyä vaarallisia aineita, kuten lyijyä. Laitteiden valmistajilla on ollut nelisen vuotta aikaa sopeutua tähän määräykseen, mutta paljon on vielä tekemättä. Myös direktiivin valvonta on Suomessa vielä alkutekijöissään.

Nyt voimaan tulevat vaatimukset pyrkivät vähentämään ympäristön kuormitusta kieltämällä esimerkiksi lyijyn ja elohopean käytön valmistuksessa. Määräys koskee jokaista pientäkin sähkölaitteen osaa. Osien maahantuojalla on riittänyt vipinää.

- Olemme selvittäneet kaikkiaan 19 500 erilaista nimikettä ja niiden ominaisuutta uuden direktiivin suhteen eli työmäärä on ollut valtava. Tämä on ylivoimaisesti työllistävin direktiivi mitä on tähän asti nähty, sanoo toimitusjohtaja Jari Rantala Perel Oy:stä.

Varsinaisten laitteiden valmistajilla on vielä paljon keskeneräistä työtä.

- Aika monet yritykset ovat jälkijunassa, eli nyt on monelle tullut hätä käteen, ja paljon tulee soittoja sen takia, kertoo ylitarkastaja Kari Lehto Turvatekniikan keskuksesta.

Uusi direktiivi luo myös paineita hintojen nostoon.

- Direktiivi tuo mukanaan uusia suunnittelukustannuksia ja sen takia useimmat valmistajat kaavailevat korottavansa hintoja, Lehto arvioi.

Lopullisten tuotteiden valvonta on valtava urakka. Koko maassa työhön valjastetaan kolme ihmistä. Valvonnan rahoituskin on vielä auki. Käytännössä tarkastetaan vain murto-osa uusista sähkölaitteista. Joka tapauksessa kestää kymmeniä vuosia ennen kuin kaikki käytössä olevat sähkölaitteet on uusittu ympäristölle ystävällisemmiksi.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat