Sähkölaitteiden myyntikiellot lisääntyneet

Sähkölaitemarkkinoilta löytyi viime vuonna kymmeniä sellaisia tuotteita, joissa esiintyi vakavia turvallisuuspuutteita. Kaikkiaan Suomessa on markkinoilla arviolta 90 000 sähkölaite- ja -tarviketyyppiä, jotka yleisesti ottaen täyttävät hyvin turvallisuusvaatimukset.

Turvatekniikan keskus (TUKES) teki viime vuonna noin 2400 valvontakäyntiä ja testautti melkein tuhat tuotetta, joissa epäiltiin turvallisuuspuutteita. Testatuista noin 75 prosentissa löytyi huomauttamista.
-Myyntikieltoja annettiin viime vuonna 157. Palautusmenettelyyn eli tuotteiden poistamiseen käyttäjiltä jouduttiin turvautumaan 34 tapauksessa. Vakavat turvallisuuspuutteet löytyivät yleisimmin atk-laitteista ja valaisimista, kertoi toimia-alajohtaja Veli-Pekka Nurmi. Hän muistuttaa, että kuluttajankin kannattaa kiinnittää huomiota sähkölaitteiden turvallisuuteen ja erityisesti oikeaan käyttöön ja huoltoon. Laitteen mukana pitää olla ainakin hyvät käyttöohjeet sekä tiedot valmistajasta ja maahantuojasta.

Omat asennukset vaarallisia

Sähköturvallisuus Suomessa on kansainvälisesti vertaillen erittäin korkealla tasolla. Koko maassa sattuu nykyään vuosittain noin 2-4 kuolemaan johtanutta sähkötapaturmaa. Kuolemaan johtaneiden sähkötapaturmien määrä on Suomessa vuodessa miljoonaa asukasta kohden hieman alle yksi. Kuolemaan johtaneiden sähkötapaturmien määrä on laskenut 1950-luvulta lähtien jatkuvasti. Saman aikaisesti sähkölaitteiden kulutus on kasvanut 70-kertaiseksi ja sähkölaitteiden määrä kasvanut räjähdysmäisesti. Kuolemaan johtaneissa sähkötapaturmissa yleisimpänä syynä on kouluttamattomien maallikoiden tekemät omat asennukset.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat