Sähkökeskus savusi Helsingissä

Tulipalo roihusi puolenpäivän aikaan Helsingin keskustassa Aleksanterinkatu 15:n autohallissa. Palo sammutettiin alle tunnissa, eikä siitä aiheutunut henkilövahinkoja. Tulen syttymissyytä ei vielä tiedetä. Rakennukseen tuli palon takia sähkökatkos.

Liikehuoneiston työntekijät ohjattiin sammutustyön ajaksi ulos, koska savu levisi sähköjohtokuiluja pitkin eri puolille rakennusta. Ihmiset eivät kuitenkaan olleet vaarassa palon aikana.

Sammutustyöhön osallistui 10 palokunnan yksikköä. Palomiehillä oli aluksi vaikeuksia löytää roihun pesäke, koska kytevä sähköpääkeskus muodosti paljon savua. Rakennuksen autohalli täyttyi savusta ja tuuletuskuilut sekä ajokaistat syytivät savua ulos.

-Tulipalo näytti runsaan savun takia uhkaavammalta kuin se oli. Palon pesäke sijaitsi kaukana liikehuoneistoista, jotka eivät vaurioituneet palossa. Huoneistoille aiheutui vain hajuhaittoja ja vähäisiä noki- ja savuvaurioita, päivystävä palomestari Erkki Tolvanen kertoi.

Palaneen sähköpääkeskuksen aiheuttama sähkökatkos haittaa Tolvasen arvion mukaan rakennuksen yritysten toimintaa enemmän kuin vähäiset savuvauriot.

Tulipalon vuoksi raitiovaunuliikenne Aleksanterinkadulla pysäytettiin hetkeksi. Jalankulkijat ohjattiin toiselle puolelle katua.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat