Sähkökatkojen korvauskäytännöt vaihtelevat

Korvausten määriin vaikuttavat eniten myrskyt ja niiden aiheuttamat sähkökatkokset.

Sähkökatkoksista maksettavien korvausten maksukäytännöt vaihtelevat sähköyhtiöissä. Osa yhtiöistä maksaa palautukset automaattisesti seuraavassa sähkölaskussa, osa vaatii kirjallisen hakemuksen.

Myrskyt ja niiden aiheuttamat sähkökatkokset vaikuttavat eniten korvausten vuosittaisiin määriin. Kaksi vuotta sitten korvauksia maksettiin yhteensä 2,5 miljoonaa euroa vajaalle 50 000 asiakkaalle. Suurimman summan, reilut 1,6 miljoonaa euroa, maksoi Fortum.

Kaksi kolmasosaa sähköyhtiöistä ei Kauppalehden mukaan maksanut puolestaan vakiokorvauksia lainkaan.

Katkokset vaikuttavat jatkossa tuloksiin

Sähkökatkoksista kuluttajille aiheutuvien haittojen arviointi muuttuu ensi vuonna. Energiamarkkinavirasto huomioi häiriöt verkkotoiminnan tuoton laskennassa.

Energiamarkkinavirasto seuraa sekä suunniteltuja että odottamattomia keskeytyksiä. Myös pika- ja aikajälleenkytkennät ja niistä kuluttajille aiheutuneet todelliset haitat ovat seurannassa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat