Sähköisissä potilasarkistoissa vaanii terveysriski

Kaikkiaan potilastietojärjestelmiä on käytössä jopa parisenkymmentä. Järjestelmien häiriöt ovat johtaneet pahimmillaan potilaan kuolemaan.

Sairaaloiden heikosti toimivat sähköiset potilasarkistot aiheuttavat jatkuvia ongelmia terveydenhuollon henkilöstölle. Pahimmissa tapauksissa on harkittu jopa järjestelmien käyttökieltoa.

Potilastietojen tarkasteluun ja hallinnointiin tarkoitetuissa ohjelmistoissa on esiintynyt runsaasti häiriöitä. Ongelmia on ollut erityisesti tiedonsiirtojärjestelmien kanssa, joiden häiriöt ovat aiheuttaneet lääkkeiden annosteluohjeiden katoamisia. Ainakin yhdessä tapauksessa epäillään järjestelmän vaikuttaneen ratkaisevasti jopa potilaan kuolemaan.

- Tietääkseni terveydenhuollon oikeusturvakeskus on pohdiskellut jopa sitä, että pitäisikö joitakin näistä järjestelmistä panna hyllylle siihen saakka, että parannuksia on saatu. Tiedän, että ainakin yliopistosairaaloissa tiettyjen järjestelmien kohdalta on otettu aikalisiä eikä niitä otetakaan käyttöön ihan siihen tahtiin kuin alun perin suunniteltiin, kertoo Suomen lääkäriliiton puheenjohtaja Risto Ihalainen MTV:n uutisille.

Kaikkiaan potilastietojärjestelmiä on käytössä jopa parisenkymmentä. Järjestelmien runsaus johtuu siitä, että vastuu niiden hankinnasta on ollut kunnilla, jolloin asiantuntemusta ostojen tekemiseen ei ole ollut riittävästi ja markkinoista on tullut toimittajavetoiset.

- Tällä hetkellä tilanne on se, että monissa kunnissa on hyvin erilaisia järjestelmiä, eri toimittajien tuottamia järjestelmiä, jotka eivät ole yhteensopivia. Ja nyt meillä on uusi, tänä vuonna voimaan tullut lainsäädäntö, jonka perusteella on tarkoitus yhdenmukaistaa ohjelmia, kertoo sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kari Välimäki.

Sosiaali- ja terveysministeriössä ohjelmistojen ongelmiin suhtaudutaan rauhallisesti. Radikaaleja toimenpiteitä ei ole luvassa ja ongelmat nähdään pikemminkin yksittäistapauksina.

Vuoteen 2011 mennessä koko maassa on tarkoitus siirtyä yhteen, KELAn hallinnoimaan potilastietoarkistoon. Sosiaali- ja terveysministeriössä hankkeen toivotaan selkiyttävän nykytilannetta.

Ongelmat tuskin kuitenkaan loppuvat, sillä järjestelmän runko on tarkoitus muodostaa nykyisten ohjelmistojen pohjalle.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat