Sähköisessä äänestyksessä ongelmia - vaalijohtaja vaihtuu

Sähköisen äänestyksessä ilmenneet ongelmat johtuivat kokeilun kokonaishallinnasta, ilmenee oikeusministeriön tekemästä sisäisestä selvityksestä.

Puutteena pidetään ministeriön kapeaa edustusta hankkeen johtamisessa ja ohjauksessa. Oikeusministeriössä kerrotaan, että organisaatiossa tehdään nopeasti joitakin ratkaisuja.

Tämä saattaa merkitä vaalijohtaja Arto Jääskeläisen siirtämistä pois tehtävistään.

Selvityksen mukaan myös yksi testihavainto jäi kokonaan käsittelemättä. Hyväksymistestauksessa kävi ilmi, että äänestäjälle saattoi jäädä virheellinen käsitys äänestyksen onnistumisesta, kun äänestyskortin ennenaikainen poistaminen laitteesta palautti sovelluksen aloitusnäytölle.

Hyväksymistestaus oli ministeriön vastuulla.

Selvityksessä todetaan myös, että käytettävyyden suunnitteluun erikoistuneen asiantuntijan arvion hankkiminen äänestyslaitteesta olisi ollut perusteltua. Tätä oli harkittu, mutta se jäi pois suunnitelmista jo projektin alkuvaiheessa vuonna 2006.

Selvitys käynnistettiin, koska sähköinen äänestys oli keskeytynyt osalla äänestäjistä.

Kunnallisvaaleissa mahdollisuus sähköiseen äänestykseen oli Karkkilan, Kauniaisten ja Vihdin kunnissa. Vaalien jälkeen käsi ilmi, että 232 äänestyksen aloittaneen ääntä ei päätynyt sähköiseen uurnaan.

Oikeusministeriö ei ota kantaa kuntavaalien uusimiseen kolmessa kunnassa, joiden sähköisestä äänestyksestä on valitettu Helsingin hallinto-oikeudelle.

Ministeriön mukaan palaute sähköisestä äänestyksestä on ollut erittäin myönteistä. Ministeriö on antanut Helsingin hallinto-oikeudelle lausuntonsa.

Viidessä hallinto-oikeuteen tulleessa valituksissa vaaditaan kolmen kunnan keskusvaalilautakuntien päätösten kumoamista. Päätöksillä vahvistettiin kunnallisvaalien tulos.

Oikeusministeriö tekee sähköisen äänestyksen kokeilusta myös kokonaisselvityksen, jonka on määrä valmistua loppukeväällä 2009.

(MTV3)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat