Sähköisen reseptin käyttöönotto myöhästyy aikataulusta

Sähköisen reseptin laajaan käyttöönottoon menee Suomessa vielä ainakin vuosi. Sitä kokeillaan kevään aikana Turussa ja Kotkassa, mutta hankkeen laajentamisesta päätetään kuitenkin vasta ensi vuonna.

Sosiaali- ja terveysministeriön kehittämispäällikön Anne Kallion mukaan sähköisen reseptin suhteen ollaan loppuponnistusvaiheessa.

- Odotamme, että apteekkijärjestelmät saataisiin lopullisesti kuntoon ja pääsisimme tekemään viimeiset testit, joista jokaisen järjestelmän täytyy päästä läpi. Sen jälkeen katsomme vielä, että niiden tietoturvajärjestelmä on kunnossa ja sitten voimme ottaa ne käyttöön.

Paperisen reseptin käyttö loppuu, sillä potilas ei enää saa vastaanotolta reseptiä mukaansa. Sen sijaan lääkäri tallentaa sen Reseptikeskukseen, josta apteekki katsoo tiedot ja antaa potilaalle lääkkeet. Uudistuksella aiotaan parantaa potilasturvallisuutta, vähentää lääkkeiden päällekkäisyyttä sekä vaikeuttaa reseptien väärentämistä.

Kehittämispäällikkö Kallion mukaan kansalaisten on nyt helpompi seurata terveystietojaan netin kautta.

- Kansalaisen rooli paranee siinä mielessä, että halutessaan hän voi olla aktiivinen ja katsoa itse niitä tietojansa. Hän voi sieltä myös seurata, mitkä eri organisaatiot ovat katsoneet hänen tietojaan. Jos hän ei halua, niin kaikki säilyy ennallaan eli palvelut annetaan ihan samalla tavalla kuin ennenkin.

Sähköisestä reseptistä on myös mahdollisuus kieltäytyä, jolloin potilas saa reseptin paperilla kuten aiemminkin.

Kotkan ja Turun jälkeen sähköinen resepti otetaan Kuntaliiton mukaan käyttöön Länsi-Pohjan ja Itä-Savon sairaanhoitopiireissä. Sähköinen resepti on osa uutta valmisteilla olevaa kansallista terveysarkistoa, jonka piti olla alun perin valmiina keväällä 2011. Arkisto kuitenkin myöhästyy alkuperäisestä aikataulustaan.

Kansallinen terveysarkisto tulee sisältämään kaikkien kansalaisten terveystiedot. Kehittämispäällikkö Kallio painottaa, että kansalainen voi itse päättää, ovatko hänen tietonsa muiden terveydenhoidon palvelujen käytössä.

Kehittämispäällikkö Kallion mukaan kansalaisten tietosuoja paranee uuden arkiston myötä huomattavasti.

- Jos ajatellaan paperista potilaskertomusta, niin jäähän siihen tietysti niitä sormenjälkiä. Se on kuitenkin aika teoreettista tietää, että kuka potilastietoja on katsonut. Sen sijaan tässä sähköisessä järjestelmässä "sormenjäljet" jäävät paremmin, ja ne ovat jälkikäteen todettavissa.

Lue myös:

    Uusimmat