Sähköinen äänestys tulossa mahdolliseksi

Vaalilakiin on tulossa muutoksia, jotka mahdollistaisivat sähköisen äänestyksen. Uudistuksen tavoitteena on nopeuttaa ääntenlaskentaa ja säästää kuluja.

Sähköinen äänestys on tulossa mahdolliseksi sekä äänestyspaikoilla että kotiäänestyksessä. Lisäksi äänestäjä voisi aina äänestää myös perinteisellä äänestyslipulla, jos niin tahtoo. Valtioneuvosto on hyväksynyt asiaa koskevan esityksen. Eduskunnalle se annetaan presidentin esittelyssä huomenna. Sähköisen äänestyksen käyttöön ottaminen tapahtuisi kuitenkin vaiheittain ja riippuisi oikeusministeriön erillisestä päätöksestä. Sähköisen äänestyksen käyttöönotto on osa oikeusministeriön vaalitietojärjestelmän kokonaisuudistusta, jonka on määrä valmistua vuoteen 2010 mennessä. Sähköinen äänestys saattaa siis olla mahdollista jo seuraavissa, vuoden 2011 eduskuntavaaleissa.

Kulut kuriin

Uudistuksen tavoitteena on nopeuttaa ääntenlaskentaa ja säästää kuluja. Alkuvaiheessa se vaatii kuitenkin investointeja sekä tietojärjestelmiin että laitteistoon. Esityksen mukaan kulut jaettaisiin siten, että oikeusministeriö vastaisi sähköisen äänestysjärjestelmän ja sähköisen vaaliuurnan tietojärjestelmäkustannuksista. Kunnat puolestaan vastaisivat sopivien atk-kalusteiden kuten näyttöpäätteiden, työasemien ja mahdollisten kortinlukijoiden sekä sähköiseen äänestykseen sopivien äänestyskoppien hankinnasta.

Ensikokemukset eduskuntavaaleista

Pilottihankkeena kokemuksia sähköisestä äänestämisestä kerätään jo vuoden 2007 eduskuntavaaleissa Karkkilassa, Kauniaisissa ja Vihdissä. Sähköinen äänestäminen aiheuttaisi muutoksia myös Suomen vaalijärjestelmän luonteeseen, kun käsin tapahtuva luottamushenkilöiden suorittama ääntenlaskenta jäisi pois. Tilalle tulisi keskitetty ja koneellinen ääntenlaskenta, josta vastaisivat yhdessä kolme Helsingin vaalipiirilautakunnan jäsentä ja oikeusministeriön edustaja. Tähän asti vaalijärjestelmä on jo lähes sadan vuoden ajan perustunut luottamushenkilöjärjestelmään, jonka mukaan vaalipiirilautakuntien, kuntien keskusvaalilautakuntien, vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten tulee edustaa eri poliittisia puolueita. Siten on pyritty varmistamaan vaalien yleistä luotettavuutta ja oikeudellisuutta.

Sähköisen äänestyksen arvostelijoita ovat eniten huolestuttaneet tietoturvaan liittyvät kysymykset eli se, miten vaalisalaisuus, äänestäjän oikeusturva ja tuloksen oikeellisuus pystytään takaamaan.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat