Sähköallekirjoitus helpottaa kauppaa ja asiointi

Sähköisestä allekirjoituksesta on tulossa yhtä pätevä kuin käsin tehdystä allekirjoituksesta. Valtioneuvosto päätti sähköisiä allekirjoituksia koskevan lain sisällöstä tänään. Tasavallan presidentin on määrä antaa esitys eduskunnalle huomenna, perjantaina.

Lakiesitys koskee erityisesti sähköistä allekirjoitusta ja siinä tarvittavia laatuvarmenteita. Muut varmennepalvelut jäisivät vapaiksi elinkeinoiksi. Liikenne- ja viestintäministeriö odottaa lain lisäävän sähköistä asiointia ja kaupankäyntiä. Laki edistää myös varmentamista liiketoimintana.

Tavoitteena on, että korkealaatuista sähköistä allekirjoitusta voisi käyttää sekä kaupallisessa että julkisessa asioinnissa. Oikeusministeriössä valmistellaan parhaillaan lakia sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa.

Laissa määritellyllä korkealaatuisella sähköisellä allekirjoituksella varmistetaan asiakirjan lähettäjän henkilöllisyys ja se, ettei asiakirja ole lähetyksen aikana muuttunut. Sähköiseen allekirjoitukseen liittyvän laatuvarmenteen avulla vastaanottaja voi varmistaa allekirjoittajan henkilöllisyyden.

Lakiesityksen mukaan laatuvarmenteiden tarjoajien pitää ilmoittaa toiminnastaan Viestintävirastolle, joka valvoo laatuvarmenteiden tarjoamista. Laatuvarmenteen pitää sisältää muun muassa tiedot varmentajasta, varmenteen voimassaoloajasta, mahdollisista käyttörajoituksista sekä tiedot siitä, miten allekirjoitus voidaan varmistaa. Laatuvarmenteiden tarjoajalla on oltava riittävän asiantuntevaa henkilökuntaa ja tarpeeksi taloudellisia voimavaroja, jotta varmennusjärjestelmä toimii turvallisesti.

Sähköinen allekirjoitus voidaan teknisesti toteuttaa monin eri tavoin. Allekirjoittamista varten tarvittavat tiedot voivat sijaita esimerkiksi toimikortilla, käyttäjän matkapuhelimen sim-kortilla tai tietokoneella. Varmennetekniikoille ollaan parhaillaan luomassa standardeja Euroopassa ja koko maailmassa.

Suomessa varmenteita ja sähköisen allekirjoittamisen tuotteita tarjoavat mm. Certall Finland, Novotrust, Sonera Smart Trust, F-Secure ja SSH Communications Security. Myös Väestörekisterikeskus tarjoaa varmenteita.

Lakiesityksessä ehdotetulla lailla pantaisiin Suomessa täytäntöön EU-direktiivi sähköisistä allekirjoituksista, joka tuli voimaan vuoden 2000 tammikuussa. Direktiivin mukainen laki on voimassa jo useissa EU-maissa mm. Ruotsissa ja Tanskassa. Sähköisiä allekirjoituksia koskeva laki on voimassa myös Norjassa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat