Sähköä ylioppilastutkintoon

Ylioppilastutkinto on vihdoinkin uudistumassa tietoyhteiskunta-aikaan.

Verkossa suoritettavaa koetta testattiin tänään Mynämäen lukiossa englannin kokeen preliminäärissä. Viisitoista vapaaehtoista abiturienttia arvioi kokeen olleen erittäin hyvä ja onnistunut.

Lukion päättökoe suoritetaan verkossa kaikkialla Suomessa vuonna 2019. Kolmen vuoden kuluttua sähköiseen versioon aletaan siirtyä asteittain. Näin ollen ensi syksynä lukionsa aloittavat tähtäävät jo sähköiseen loppukokeeseen.

Välineet tietoverkko-oppimiseen ovat jo joko olemassa tai hankittavissa. Suurin haaste koulumaailmalle on pedagogisten sisältöjen muutos - tavoitteena on päästä nippelitiedon pänttäämisestä kokonaisvaltaiseen tietojen hallintaan.

– Uudistus on haasteellinen, mutta se on mahdollinen, toteaa Ylioppilaslautakunnan pääsihteeri Kaisa Vähähyyppä.

Lukiolaisten liitto innoissaan

– Totta kai me nähdään se mahdollisuutena. Lukiokoulutuksen pitää vastata yhteiskunnan, jatko-opintojen ja työelämän tarpeisiin, myhäilee Lukiolaisten Liiton puheenjohtaja Daniel Sazonov.

Lukiolaiset pitävät uudistuksen peikkona sitä, että tietokone tulee vain kirjoituskoneeksi koetilanteeseen. Tämä peikko halutaan torjua jo opetusministeriössä ja lukiotyön uudistus on aloitettu opetuksen sisällöissä.

Lukion tuntijaot menevät uusiksi, työryhmällä on aikaa selvittää niitä ensi jouluun asti. Tämän jälkeen aletaan uudistaa koko opetussuunnitelmaa.

Lue myös:

    Uusimmat