Sähköä Tukholmaan vielä tänään

Ruotsalainen sähköyhtiö Birka Energi on lupaillut sähkön palaavan tukholmalaisiin kotitalouksiin vielä tämän illan aikana. Yhtiö sai jo varhain aamulla päätökseen sähkökatkoksen aiheuttaneen kaapelin peruskorjaukset.

Katkos jätti tuhannet taloudet ilman sähköä parin päivän ajaksi. Yhteensä noin 16 000 taloutta oli vielä tänäänkin pimeänä. Sähkönjaossa on yhtiön mukaan kuitenkin pienempiä ongelmia vielä huomisiltaan asti, mutta monin paikoin puhelinlinjat ja vesijohdot saatiin toimintaan jo ensi yön aikana.

Katkoksen aiheutti tulipalo kaapelitunnelissa sunnuntaiaamuna.

Ericsson suljettiin

Kistan kaupunginosan teknologiayritykset kärsivät sähkökatkosta eniten. Myös matkapuhelinvalmistaja Ericsson joutui keskeyttämään työnsä tämän päivän ajaksi. Ericssonin 11 000 työntekijää kehotettiin pysymään kotona. Myös suurilla päivälehdillä oli vaikeuksia, sillä monet sanomalehtipainot sijaitsevat katkosalueella. Tukholman metron ns. sininen ja vihreä linja joutuivat harventamaan vuorojaan. Pohjois-Tukholman koulut ja päiväkodit ovat auki huolimatta sähkökatkosta, mutta niissä ei tarjota lämmintä ruokaa.
(STT-TT)

Lue myös:

    Uusimmat